Ohita navigaatio

Mikä on kaamos? Lapissa voit kokea ainutlaatuisen pimeyden ja talven taian

Artikkeli julkaistu
13.11.2023 klo 08:23
Lumihanki pimeässä Lapissa
Reitit & Kohteet
Upea luonto ja vuodenaikojen vaihtelu houkuttavat matkailijoita Lappiin ympäri vuoden. Talvella kaamos on monelle erityinen kokemus auringon pysyessä koko päivän horisontin alapuolella.

Kaamos eli polaariyö on talvisaikaan esiintyvä ajanjakso, jolloin aurinko ei nouse vuorokauden aikana lainkaan horisontin yläpuolelle.

Kaamosaika esiintyy ainoastaan napapiirejä korkeammilla leveysasteilla, ja Suomessa kaamos on sitä pidempi, mitä pohjoisemmaksi mennään. Esimerkiksi Utsjoella ja Nuorgamissa se alkaa jo marraskuun lopulla ja kestää peräti 52 vuorokautta.

Kaamokseen liittyy usein uskomus, että sen aikana Lapissa eletään pimeässä paukkupakkasten keskellä.

– Kaamoksen aikana ei ole pilkkopimeää, vaan keskipäivän aikana vallitsee hämärä. Lisäksi maata peittävä lumi luo valoisuutta. Se on erityisesti ulkomaisille turisteille erikoinen elämys. Kaamoksen lisäksi matkailijoita ihastuttavat Lapin koskematon luonto, joulupukki ja upeat revontulet. Tämä on näkynyt myös lentoyhtiöiden halukkuudessa aloittaa säännölliset reittilennot Lappiin, Finavian Lapin aluejohtaja Jonna Pietilä kertoo.

Visit Levi: Talvi Lapissa

Kuva: Visit Levi

Nappaa parhaat talviset maisemakuvat

Kaamoksen aikana Lapissa pääsee ihailemaan upeita valoilmiöitä. Kun auringon valo yltää ilmakehän ylempiin osiin, syntyy auringonlaskuun verrattavissa olevaa valoa ja myöhemmin keskipäivän aikaan uskomattoman intensiivisiä sinisiä hetkiä.

Myös revontulet ovat parhaiten havaittavissa kaamoksen aikaan, ja ne luovat taianomaisen tunnelman valkoisista hangista heijastuessaan.

Erinomaisesti valoa heijastava lumi tekeekin omalta osaltaan kaamoksesta erittäin kiehtovan ajanjakson. Ei ihme, että moni luontokuvaaja viihtyy Lapissa juuri silloin.

– Lappi on haluttu kohde Suomessa. Lentoasemamme sijaitsevat upeiden luontokohteiden äärellä ja täällä matkailijat saavat kokea koko sen eksotiikan, mitä Lapin luonto eri ilmiöineen tarjoaa.

Revontulet pimeässä Lapissa

Kuva: Miikka Niemi / Flatlight Films

Talvipäivänseisaus on kaamoksen puolivälin merkki

Vuoden lyhin päivä, eli talvipäivänseisaus, ajoittuu pohjoisella pallonpuoliskolla 21. ja 22. joulukuuta väliselle ajalle ja vastaavasti eteläisellä puoliskolla 21. tai 22. päivälle kesäkuuta. Talvipäivänseisaus toimii myös kaamoksen puolivälin merkkinä, sillä sen jälkeen päivät alkavat pohjoisella pallonpuoliskolla jälleen hiljalleen pidentyä.

Jos kaamosaika on yksi Lapin talven tunnetuimmista luonnonilmiöistä, voidaan kesän yötöntä yötä pitää sen vastakohtana. Silloin aurinko ei laske lainkaan horisontin alapuolelle eli vuorokauden ympäri on valoisaa ja aurinko näkyy keskiyölläkin.

– Molemmat ovat kokemuksen arvoinen elämys, Pietilä suosittelee.

Tiesitkö tämän Lapin lentoasemista?

  • Rovaniemen lentoasema on matkustajamääriltään yksi Suomen suurimmista lentoasemista. Se on myös Joulupukin virallinen lentoasema.
  • Kittilän lentoasemalla on vilkasta etenkin talvisin, sillä lentoasemalta on erinomaiset yhteydet moniin Lapin tärkeisiin lomakohteisiin.
  • Ivalon lentoasema on Suomen pohjoisin lentoasema ja sen Lapinhelmi-terminaali jo itsessään nähtävyys.

Artikkelin pääkuva: Jaakko Posti / Visit Finland

Artikkeli julkaistiin ensimmäisen kerran 14. joulukuuta 2022.