Ohita navigaatio

Puheenvuoro: Finavian lentoasemien hiilineutraalius on vaatinut päästöjen vähentämistä, investointeja ja jäännöspäästöjen kompensointia

Artikkeli julkaistu
21.09.2022 klo 08:28
Mikko Viinikainen, kestävä kehitys
Vastuullisuus
Ilmasto-ohjelmamme käynnistyi vuonna 2008. Yhdeksän vuotta myöhemmin, vuonna 2017 saimme Finavian toiminnan Helsinki-Vantaalla hiilineutraaliksi ja alueellisilla lentoasemilla kahta vuotta myöhemmin, kirjoittaa Finavian kestävän kehityksen johtaja Mikko Viinikainen.

Lentoasemiemme hiilineutraalius on saavutettu suunnitelmallisella ja pitkäjänteisellä päästöjen vähentämisellä, investoimalla ja jäännöspäästöjen kompensoinnilla.

Kaikki lentoasemilla käyttämämme sähkö on kokonaan tuotettu EU-säädösten mukaisesti alkuperätaatulla tuulivoimalla. Lisäksi oma aurinkovoimalamme Helsinki-Vantaalla tuottaa sähköä terminaalien ja pysäköintihallien käyttöön.

Uusiutuvan sähköenergian lisäksi olemme kenttäajoneuvoissamme ottaneet käyttöön jätteistä ja tähteistä tehdyn uusiutuvan dieselin. Olemme parantaneet energiatehokkuuttamme monin tavoin, esimerkiksi siirtymällä led-teknologiaan kiitotie- ja terminaalivalaistuksessa.

Hiilineutraalin lentoasematoiminnan päästöt syntyvät nyt pääasiassa lämmityksestä ja työkoneista.

Jäljelle jääneet päästöt olemme kompensoineet.

Jatkamme kasvihuonekaasupäästöjen vähentämistä edelleen ja siirrymme yksinomaan uusiutuvan energian käyttöön. Seuraavaksi tähtäämme nettonollapäästöihin.

Aurinkopaneelit kaukolentoalueen rakennuksen katolla

Miten Finavian päästökompensaatiot toimivat?

Finavia on mukana Airports Council Internationalin (ACI) Airport Carbon Accredition (ACA) - ohjelmassa. Se edellyttää päästöjen verifiointia ja antaa tarkat laatukriteerit kompensaatiohankkeille.

Kaikki kompensaatiomme tulevat hankkeista, jotka on sertifioitu Gold Standard tai Verified Carbon Standard (Verra) -vaatimusten mukaisesti. Hankkeilta edellytetään ulkopuolisen tahon verifiointia ja jatkuvaa raportointia, mikä takaa päästöjen vähentymisen ja projektien luottavuuden.

Hankkimamme päästökompensaatiot ovat peräisin projekteista, joiden tarkoituksena on tuottaa puhdasta, kohtuuhintaista energiaa kotitalouksien käyttöön kehittyvissä valtioissa kuten Intiassa ja Ghanassa. Samalla hankkeet ovat edistäneet naisten ja lasten terveyttä.

Päästövähennyskompensaatioita olemme hankkineet myös tuuli- ja aurinkosähkö- sekä biokaasulaitoshankkeista.

Ymmärrämme, että hiilineutraalit lentoasemat eivät ratkaise koko globaalin lentoliikennealan ilmastohaasteita. Siksi teemme tiivistä yhteistyötä kaikkien lentoliikenteen arvoketjussa toimivien yritysten ja organisaatioiden kanssa edistääksemme kestävää lentomatkailua.

Lue lisää ilmastoaiheesta