Ohita navigaatio

Seuraavan hallituksen on parannettava Suomen saavutettavuutta  

Artikkeli julkaistu
09.04.2023 klo 09:00
Portaat ja lentokonekyltti
Yritys
Suomen etäisyys maailmaan on kasvanut Venäjän hyökkäyssodan seurauksena. Olemme menettäneet suotuisan logistisen asemamme Aasian ja Euroopan välissä pitkäksi aikaa.

Venäjän yli kulkeva lyhyin lentoreitti Euroopan ja Aasian välillä on suljettu EU-maiden lentoyhtiöiltä, samoin raideliikenne Venäjälle sekä meri- ja konttiliikenne Pietariin. Suomi on entistä enemmän saari.

Seuraavan hallituksen tulee luoda konkreettinen toimenpideohjelma, jolla parannetaan Suomen kansainvälistä ja kotimaista saavutettavuutta. Ohjelman tulee tähdätä suomalaisen liikennejärjestelmän kehittämiseen kokonaisuutena yhdessä liikennealan toimijoiden, kuten Finavian, Finnairin ja VR:n kanssa. Me olemme tähän työhön valmiita. 

Matkustajia palvelee parhaiten kokonaisuus, jossa matkustaminen on saumatonta ja vaihdot liikennevälineestä toiseen ovat sujuvia. Matkustajat hyötyvät riittävän vilkkaista liikenteen solmukohdista. Tällaisesta kokonaisuudesta syntyy kattava liikennejärjestelmä, joka hyödyntää kaikkien kulkumuotojen omia kilpailuetuja.

Matkustajille matkaketjujen sujuvuus näkyisi myös helppoutena matkalippua ostettaessa.

Olemme valmiita edistämään mallia, jossa perille voi päästä yhdellä lipulla, vaikka se sisältäisi lento-, juna- tai bussimatkoja.

Kaikkia liikennemuotoja tarvitaan. Lennot yhdistävät Suomen muuhun maailmaan, ja Helsinki-Vantaan lentoasema on Suomen kansainvälisen liikenteen luonteva ja tehokas keskus. Kotimaan liikenteessä lennot puolestaan soveltuvat reiteille, joilla matkustajamäärät ovat riittävän suuria markkinaehtoisesti kannattavaan lentämiseen.

Juna- ja bussiyhteydet kattavat kotimaan kohteita laajasti, kustannustehokkaasti ja ympäristöystävällisesti. Saavutettavuuden parantamiseksi vaihdottomia ja matka-aikaa säästäviä junayhteyksiä Helsinki-Vantaalle tulee parantaa. Kaukoliikenteen junien suoran yhteyden lentoasemalle mahdollistavan niin sanotun lentoradan rakentamiseen tulee sitoutua muista ratahankkeista riippumatta.

Kun julkisin varoin hankitaan ostopalveluliikennettä muuten kannattamattomille yhteysväleille, tulee kilpailutuksessa huomioida kaikki kulkumuodot.

Esimerkiksi jatkoyhteydet Helsinki-Vantaan ja maakuntakeskuksen välillä tulee voida toteuttaa junalla tai bussilla, mikäli se on matka-ajan kannalta järkevää ja kokonaistaloudellisesti edullista.

Heikkenevässä julkisessa taloudessa on vastuullista, että liikenneratkaisut ovat sekä taloudellisesti että ympäristön kannalta kestäviä.

Suomi voi kansallisilla päätöksillä vahvistaa myös kansainvälistä asemaansa osana globaaleja liikennevirtoja. ​ Finavia, Finnair ja VR turvaavat ja kehittävät Suomen parempaa saavutettavuutta vastuullisesti ja kestävästi.

Toivomme, että seuraava hallitus jakaa kanssamme tämän tehtävän. 

Kimmo Mäki, toimitusjohtaja, Finavia

Topi Manner, toimitusjohtaja, Finnair

Elisa Markula, toimitusjohtaja, VR