Skip navigation

Finavia Oyj jatkaa tuottavuuden parantamista lennonvarmistusliiketoiminnassaan

Press release
Article published
2.12.2013 at 12:21
Archived
Ihmisiä & Ilmailua Yritys
Finavia Oyj:n suunnitelmat lennonvarmistusliiketoimintaan kuuluvien lennonneuvonta- ja operaattoripalveluiden toimintatapojen uudistamisesta etenevät. Yhtiö on päättänyt 1.7.2013 loppuneiden yt-neuvotteluiden perusteella virtaviivaistaa lennonjohdon tukipalveluiden tuottamista.

Päätöksen mukaisesti osa Tampereen Aitovuoressa sijaitsevan aluelennonjohdon operaattoritehtävistä yhdistetään Vantaan lennonneuvontayksikköön, jossa toimintaa järjestellään uudelleen muun muassa toimenkuva- ja työaikajärjestelyillä.

Osana toimintatapojen uudistamista operaattori- ja lennonneuvontatoiminnoista vähennetään enintään 17 henkilötyövuotta. Irtisanomisten määrä jäänee tätä vähäisemmäksi, sillä vähennykset pyritään toteuttamaan muun muassa eläkejärjestelyiden avulla. Lisäksi Finavian tavoitteena on tarjota mahdollisten irtisanomisten kohteena oleville henkilöille muita tehtäviä yrityksen sisältä, jos siihen on mahdollisuus.

”Irtisanomiset ovat aina valitettavia, mutta voimme olla tyytyväisiä, että työntekijöiden ehdottamalla ratkaisulla irtisanottavien määrää pystyttiin vähentämään. Toimintatapojen muuttaminen ja tehostaminen on välttämätöntä, jotta pärjäisimme muuttuvassa eurooppalaisessa kilpailutilanteessa ja kääntäisimme Suomen lennonvarmistusliiketoiminnan taloudellisesti kestävälle pohjalle”, sanoo lennonvarmistusliiketoiminnan johtaja Raine Luojus Finavia Oyj:stä.

Taustaa

Lennonneuvontapalvelut tuottavat lentoyhtiöille ja lentäjille lennon valmisteluun tarvittavaa materiaalia. Lisäksi yksikkö vastaanottaa ja tarkistaa lentosuunnitelmia.

Finavia on aiemmin tiedottanut perustavansa koko Suomen ilmatilaa koordinoivan aluelennonjohdon toimipisteen Vantaalle vuonna 2015.

Lennonvarmistus on tulossa lentoliikenteen palveluketjussa viimeisessä aallossa mukaan alan suureen muutokseen, jossa toimintatapojen uudistaminen on välttämätöntä. Lentomatkustajien alentuneet lentolippujen hinnat pakottavat kaikki ilmailualan toimijat tehostamaan toimintaansa.

EU on huolissaan siitä, että EU-alueen ilmatilanhallinta on kansainvälisesti vertailtuna kallista. Siksi EU on asettanut muiden jäsenmaidensa tavoin myös Suomelle tavoitteen parantaa Finavian tuottamien lennonvarmistuspalveluiden kustannustehokkuutta vuosittain. Lisäksi Suomi osana Pohjois-Euroopan ilmatilalohkoa (NEFAB) selvittää, missä asioissa eri maiden palveluntuottajat voisivat tehdä nykyistä enemmän yhteistyötä.

Lennonvarmistusliiketoiminta on Finavia Oyj:lle tappiollista. Liiketoiminta tuottaa runsaan 60 miljoonan euron vuosittaisella liikevaihdolla yli 10 miljoonaa euroa tappiota. Finavian liiketoiminnasta merkittävä osa on tappiollista. Lennonvarmistuksen tappion Finavia kattaa Helsinki-Vantaan lentoaseman tuotoilla.

Finavian tavoitteena on jatkuvasti parantaa kustannustehokkuutta uudistamalla toimintatapojaan, jotta Suomen asema lentoliikenteen kansainvälisillä markkinoilla voi säilyä ja että yhtiö voi pitää palveluhintansa lentoyhtiöille kilpailukykyisinä. Suomen kautta tapahtuvalla kansainvälisellä vaihtomatkustuksella on merkittävä kansantaloudellinen ja työllistävä vaikutus. On arvioitu, että 1 miljoonaa lentomatkustajaa kohden Suomeen syntyy noin 1000 pysyvää työpaikkaa.