Skip navigation

Kiitotieremontti valmis – Lentoliikenne Ivalon lentoasemalle jatkuu

Press release
Article published
23.8.2014 at 09:00
Archived
Ivalon lentokentän kiitotie.
Ihmisiä & Ilmailua
Finavia saa kiitotien päällystystyöt valmiiksi Ivalon lentoasemalla viikonloppuna. Lentoliikenne jatkuu Ivaloon normaalisti jälleen maanantaina 25. elokuuta.

Kiitotien kunnostustyöt sujuivat hyvin. Kiitotieremontti oli osa Finavian laajaa investointia, jonka arvo on kokonaisuudessaan 13,5 miljoonaa euroa. Kyse on Finavian verkostolentoasemien merkittävimmästä investointikokonaisuudesta tänä vuonna.

Kesän aikana Ivalossa on myös rakennettu pysäköintialuetta ja terminaalin laajennusosaa.

Terminaalin uudistamisessa keskitytään erityisesti turvatarkastuslinjastoon, porttialueen odotustiloihin, kahvila- ja myymäläalueeseen sekä tulli- ja passintarkastustiloihin. Lentoaseman uudistustöiden jälkeen matkustuskokemus on entistä sujuvampi ja mukavampi varsinkin sesonkiaikoina. Uudistuksilla Finavia myös valmistautuu kasvaviin liikennemääriin.

Muutostyöt tehdään vuosina 2014–15. Finavia pitää huolen siitä, että matkustaminen Ivalon lentoaseman kautta on mahdollisimman helppoa ja sujuvaa myös muutostöiden aikana.

Osa Finavian laajaa kehitysohjelmaa

Ivalon lentoaseman lisäksi Finavian verkostolentoasemainvestointien kohteina ovat tänä vuonna Tampere, Turku ja Rovaniemi. Lisäksi lukuisilla lentoasemilla tehdään pienempiä muutoksia viihtyvyyden ja palvelutarjonnan parantamiseksi. Verkostolentoasemiin investoidaan kuluvana vuonna noin 35 miljoonaa euroa.

Finavia pahoittelee kunnostustöistä matkustajille ja yhteistyökumppaneille mahdollisesti aiheutuvaa haittaa.