Skip navigation

Maahuolinnan lakon vaikutukset lentoliikenteeseen tiistaina 14.4.

Article published
14.4.2015 at 13:00
Archived
Lentokone laskeutuu kiitotielle.
Maahuolintapalvelun lakko vaikutti lentoliikenteeseen tiistaina ja näkyi pääasiallisesti Helsinki-Vantaalla sekä Oulussa. Liikenne sujui kuitenkin odotettua paremmin. Finnair, Flybe ja SAS ovat työtaistelutoimien ulkopuolella.

Lakko vaikutti tiistain osalta erityisesti matkatavaran käsittelyyn. Suurin osa lähtevästä matkatavarasta saatiin kuormattua ja lennoille mukaan, mutta osa matkatavarasta jäi kentälle ja toimitetaan matkustajille jäljessä määränpäähän. Saapuvan matkatavaran osalta oli viivettä. Lentoyhtiöt joutuivat perumaan joitakin lentoja ja joitakin lentoja siirtyi operoimaan Helsingin sijasta Turkuun.

Maahuolinnan lakko jatkuu vielä keskiviikkona 15.4. klo 6-18. Pyydämme matkustajia edelleen seuraamaan oman lentoyhtiön tiedotusta ja mahdollisuuksien mukaan matkustamaan käsimatkatavaroilla.

Finavia pahoittelee lakon aiheuttamaa harmia matkustajille sekä lentoyhtiöille.

Lue myös:

Lakolla 14.-15.4. vaikutuksia lentoliikenteeseen Helsingissä ja Oulussa