Skip navigation

Trafi: Lentoliikenteellä suuri merkitys Suomen kilpailukyvylle

Article published
6.5.2015 at 07:04
Archived
Lenkenttä liikennemerkki lentokentän ulkopuolella.
Ihmisiä & Ilmailua
Ilma 2015 -seminaarissa puhunut Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin pääjohtaja Kari Wihlman korosti lentoliikenteen isoa roolia Suomen menestymisessä.

– Lentoliikenteellä on suuri merkitys Suomen kilpailukyvylle ja toimivalle liikennejärjestelmälle, Trafin pääjohtaja Kari Wihlman totesi 6. toukokuuta järjestetyssä seminaarissa.

Hän myös pui viranomaisen roolia sääntelyn purkamisessa turvallisuudesta tinkimättä.

– Liikennejärjestelmän tehokkuus muodostuu liikennevälineiden, infran, palveluiden ja liikennetiedon kokonaisuudesta. Tärkeä osa mahdollistavan viranomaisen toimintaa on turhan sääntelyn purkaminen. Tavoittelemme kevyttä, fiksua sääntelyä, mutta emme hinnalla millä hyvänsä, Wihlman totesi .

– Esimerkiksi turvallisuus ei saa vaarantua, mutta eivät myöskään toimivan liikennejärjestelmän muut osa-alueet, kuten toimintavarmuus, kestävyys ja markkinoiden toimivuus.

Trafin ilmailujohtaja Pekka Henttu puolestaan toi esiin, että viranomaisen oltava valmis reagoimaan harkitusti, joskus myös nopeasti ilmailualan eri tilanteisiin.

– Ilmailun kansainvälisyydestä johtuen myös muualla kuin Suomessa tapahtuva kehitys ja esimerkiksi onnettomuudet, vaikuttavat meidän ilmailuumme. Tarvittaessa on pystyttävä reagoimaan nopeastikin, Henttu sanoi.

Ilmailun ammattilaisille suunnatun Trafi Ilma 2015 -seminaarin aiheina olivat mm. turvallisuusjohtaminen, uusien liiketoimintamallien vaikutukset ilmailuun sekä Helsinki-Vantaan lentoaseman kehittäminen.

Trafin verkkosivut

Lähde: Trafin lehdistötiedote 6.5.2015