Skip navigation

Porttialueen uudistus: kierrätyskalusteita ja lisää sähköpistokkeita

Article published
26.10.2015 at 07:00
Archived
Matkustus Vastuullisuus
Finavia käynnisti Helsinki-Vantaalla kokeilun, jossa porttialueen viihtyisyyttä ja toimivuutta kohennetaan aiempaa kevyemmin ja joustavammin. Ensimmäinen esimerkki tästä työstä on jo nähtävillä portilla 21.

Portin odotusalue on rajattu paremmin ja istuinrivit on vaihdettu puusta tehtyihin penkkitasoihin. Lentotietonäyttöjen paikkaa on vaihdettu ja sähköpistokkeita on lisätty.

Yhteistyökumppanit on otettu tiiviimmin mukaan odotusalueen muutosten suunnitteluun.

– On äärimmäisen tärkeää, että tilan käyttäjät ovat mukana kehitystyössä. Olemme ensin keskustelleet, mihin asioihin pitää saada parannusta ja millä keinoilla niihin voitaisiin tarttua. Sitten tuumasta toimeen ja kokeilemaan, mikä toimii ja mikä ei, kertoo asiakaskokemuksen kehittämisestä Finaviassa vastaava Johanna Metsälä.

Muutokset tapahtuivat nopeasti, koska pysyviin rakenteisiin ei juuri koskettu ja kalusteetkin olivat yksinkertaisia asennettavia

Flow paremmaksi pienillä muutoksilla

Näkyvin uusi ratkaisu portilla 21 on ristikkomainen väliseinä, joka rajaa tilan selkeämmin käytäväksi ja odotustilaksi.

– Väliseinä on tehty Iskun lahjoittamista selkänojista eli se on uusiokäyttöä parhaimmillaan. kertoo Metsälä.

Entisten penkkirivien jalat säästettiin, mutta istuinosat vaihdettiin puulavereihin, jotka muuntautuvat paremmin eri käyttötarkoituksiin.

– Leveä penkkitaso on monikäyttöisempi kuin käsinojallinen istuinrivi. Perhe pystyy pelaamaan yhdessä korttia ja joku saattaa ottaa nokoset. Suunnitellessa on tärkeää kysyä, miten mahdollistamme, että asiakas voi odottaa lentoaan haluamallaan tavalla, Metsälä jatkaa.

Portilla 21 et myöskään jää ilman sähköä. Uudistetun porttialueen keskellä sijaitsee useita puisia nojailupylväsryhmiä latauspisteineen, joissa on kätevä ladata esimerkiksi puhelin tai kannettava tietokone.

Muutokset eivät ole aina suuria, mutta pienetkin jutut voivat tehdä portista toimivamman ja sujuvamman. Esimerkiksi terminaalikartta ja lentotietonäytöt siirrettiin käytävältä seinäkkeen toiselle puolelle odotusalueelle. Nyt ei pysähdytä katsomaan lentotietonäyttöjä käytävälle, mikä parantaa käytävän matkustajavirtaa.

Portin 21 uudistukset olivat osa pilottivaihetta. Seuraavaksi parannetaan porttia 22 vielä syksyn aikana, mutta lopputulos on ihan erilainen kuin naapuriportilla.

Ajanvietettä Helsinki-Vantaalla