Skip navigation

Lentoliikenne vaikuttaa maankäyttöön kuten muukin liikenne

Article published
26.2.2016 at 08:21
Archived
Vastuullisuus
Eri liikennemuotojen aiheuttama melu on otettava huomioon asuinalueiden kaavoituksessa viihtyisän elinympäristön luomiseksi. Lentokonemelusta on tehty ennusteita 1960-luvulta lähtien. Ne on ulotettu parinkymmenen vuoden päähän tulevaisuuteen.

Lentoliikenteen ja sen melun ennusteita on nykyisillä melun tunnusluvuilla tehty pääkaupunkiseudulla kolme eri kertaa: Helsinki-Vantaan kolmannen kiitotien lupahankkeen yhteydessä vuonna 1990, käyttöönoton yhteydessä 2002 ja lentoaseman uuden ympäristöluvan pohjaksi vuonna 2008.

Viimeisimmässä ennusteessa otettiin huomioon kokemukset kolmen kiitotien käytöstä ja liikenteen määrän kehityksestä eri vuorokauden aikoina. Laskennat tehtiin uudella menetelmällä, joka lievästi kasvatti laskettua melutulosta.

Viimeisin ennuste on mukana Helsinki-Vantaan ympäristölupapäätöksessä, joka sai lainvoiman 2015. Sen työnimenä on ”Vuosi 2025”, vaikka ennusteessa käytetty liikennemäärä ei täyty vielä ensi vuosikymmenellä.

Laajentaminen ei vaikuta meluennusteisiin

Helsinki-Vantaan parhaillaan käynnissä oleva laajentaminen ei siis vaikuta lentomeluennusteisiin, joissa on varauduttu tulevaan kasvuun jo lähes 10 vuotta sitten.  

Lentokonemelun ennustaminen kymmenien vuosien päähän on kuitenkin vaikeaa. Laskentamenetelmät ovat sinänsä varsin tarkkoja, mutta lopputuloksen kannalta tärkeimpiä seikkoja ovat arviot tulevaisuuden lentokoneiden meluisuudesta ja liikenteen jakautumisesta eri tunneille.

Kunnat vastaavat kaavoituksesta. Lentokonemeluennuste ei ole muuttunut kahdeksaan vuoteen.

- On tärkeää ottaa ennuste järkevällä tavalla huomioon kuntien maankäytön suunnittelussa. Näin on myös pääsääntöisesti tehty. Esimerkkinä tästä on Vantaan kaupungin suunnittelutyö. Viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana Finavia on joutunut valittamaan kaavapäätöksestä vain kerran. Tapaus koski Tuusulan Rykmentinpuistoa, sillä kaava sijoitti suuren määrän uutta asutusta suoraan kolmannen kiitotien laskeutumislinjalle, missä melua ei mitenkään voida välttää, kertoo kestävän kehityksen johtaja Mikko Viinikainen Finaviasta.

Lentoliikenteen melu on vähentynyt

Lentoliikenne on ainoa liikennemuoto, jonka melu yhdyskunnissa on vähentynyt. Konekalusto on kehittynyt ja Finavia on mahdollisuuksien mukaan ohjannut liikennettä välttämään asutusalueita.

Vuonna 1990 melualueella asui 97 000 asukasta (päivä-ilta-yömelutaso Lden yli 55 dB), nykytilanteessa 15 000 – 20 000 asukasta kiitotieremonteista riippuen. Vertailun vuoksi: samantasoisen tie- ja raideliikennemelun piirissä asuu pk-seudulla 539 000 asukasta.

Melun määrä vaihtelee päivittäin

Laskennalliset selvitykset ja melumittaukset kertovat melualuekarttoina tai numeroina melun määrästä. Lentoliikenne ja sen melu kuitenkin vaihtelevat päivittäin. Suurimman muutoksen aiheuttaa tuuli, sillä koneiden on noustava ja laskeuduttava vastatuuleen.

Kun käytettävä kiitotiesuunta vaihtuu, melua havaitaan alueesta riippuen enemmän tai vähemmän. Tutkimusten mukaan asukkaiden kokemukseen melusta vaikuttavat suuresti omat ennakko-odotukset. Suomessa myös vuodenajat vaikuttavat siihen, paljonko melua havaitaan.

Helsinki-Vantaan lentoliikenne ja sen melu on varmasti tarkimmin tutkittu ja raportoitu ympäristömeluaihe Suomessa. Esimerkiksi kaikki lentoreitit ja melunmittaustulokset ovat seurattavissa Webtrak -palvelussa.

Laaditut raportit ovat saatavilla ympäristöasioiden sivustollamme.