Skip navigation

Raportti: Suomi vaarassa menettää asemansa Euroopan ja Aasian liikenteen solmukohtana

Article published
22.9.2021 at 13:18
Iso lasiseinä, jonka edessä seisoo ihminen. Takana näkyy lentokoneita.
Matkustus
Elinkeinoelämän tutkimuslaitos on julkaissut matkailualaa koskevan raportin, jonka mukaan Suomessa matkailuala elpyy muuta Eurooppaa hitaammin.

Raportissa arvioidaan, että Suomen vetovoiman ja kilpailukyvyn kannalta on keskeistä, miten Suomi sijoittuu suhteessa verrokkimaihin. Tällä hetkellä Suomi on verrokkimaita jäljessä ja lentoliikenne elpyy muuta Eurooppaa hitaammin.

Viivästyminen matkailun avautumisessa voi johtaa siihen, että Suomen merkittävä asema Euroopan ja Aasian välisenä vaihtolentoasemana voidaan menettää. Tällä olisi huomattavia negatiivisia vaikutuksia Suomen bruttokansantuotteen kehitykseen ja ulkomaisiin investointeihin Suomeen.

Synkkä skenaario ennakoi hidasta palautumista

ETLA on tehnyt kolme skenaariota lento- ja laivaliikenteen matkustajamäärien palautumisesta vuoden 2023 loppuun mennessä Suomessa.

Synkimmässä ennusteessa lentoliikenteen matkustajamäärät jäävät vuoden 2019 tasosta jopa 23 prosenttia, ja laivaliikenteen osalta pudotus on 17 prosenttia vuoteen 2019 verrattuna.

Matkailu tulisi nähdä positiivisessa valossa

Matkailualan toimijat peräänkuuluttavat asenneilmapiirin muutosta matkustamista kohtaan positiiviseksi, joka edellyttää selkeää viestiä hallitukselta siitä, että terveysturvallinen matkustaminen on nyt mahdollista ja hyväksyttävää.

Raporttiin on haastateltu Finavian, Finnairin, Helsingin seudun kauppakamarin, Lapland Hotelsin, NoHo Partnersin, Tallink Siljan sekä Viking Linen edustajia.

Raportin on tuottanut Nordic West Office, johon ETLA on laatinut skenaariolaskelman matkailualan toipumisesta pandemiasta. Nordic West Office vastaa koko raportista ja toimenpidesuosituksista.