Ohita navigaatio

Dubai: Runoilevan sheikin ennätystehdas

Artikkeli julkaistu
20.12.2013 klo 10:12
Arkistointipäiväys
Matkustus
Dubain tarina on kuin yksi tuhannen ja yhden yön saduista.

Ilta Dubaissa on maaginen. Ikään kuin meren takana siintävässä Atlantis the Palm -hotellin muodoissa ja kaupungin pilvenpiirtäjien valoissa ei olisi tarpeeksi ihmeteltävää: hotellin sängyllä oleva kortti vangitsee huomion. Hyvän yön toivotuksen lisäksi siinä on runonpätkä, jonka kirjoittaja on itse Dubain hallitsija "Hänen korkeutensa sheikki Mohammed bin Rashid Al Maktoum". Sama mies toimii myös Arabiemiirikuntien varapresidenttinä ja pääministerinä.

"Hän on vanginnut sieluni ja kutsunut minut rakastamaan häntä. Silti rakkaus on lupaus, jonka hän tahallaan rikkoi", runoilee nyt 64-vuotias sheikki.

Runon rakkauskuvaus voi olla ehkä tavanomainen, mutta aivan tavanomaisesta elämästä runo ei kyllä kumpua. Sheikki alkoi saada yksityisopetusta 4-vuotiaana. Vuonna 1979 hän avioitui serkkunsa Shaikha Hindin kanssa, ja häiden sanotaan maksaneen 100 miljoonaa dollaria. Ensimmäisen vaimonsa kanssa sheikillä on 12 lasta. Tämän lisäksi hänellä on muitakin puolisoita, ja kaikkiaan 23 lasta, 9 poikaa ja 14 tytärtä. Suvun omaisuudeksi on arvioitu peräti noin 4 miljardia.

Sheikillä tuntuu olevan sormensa pelissä vähän joka puolella. Hän on tukenut monien kuuluisien nähtävyyksien, kuten Palmu-saaren, Dubain maamerkiksi muodostuneen "7 tähden" luksushotelli Burj Al Arabin ja maailman korkeimman tornin, Burj Khalifan, rakennustöitä.


Kalastajakylästä liike-elämän keskukseksi

Nykyään Dubai on yksi Lähi-idän tärkeimpiä liike-elämän keskuksia. Tämä näkyy kaupungin ilmapiirissä. Lähes kaikki puhuvat ainakin jossain määrin englantia ja pukeutuminen on asiallista: kovin avonaisissa vaatteissa ei ole turistinkaan viisasta liikkua. Uskomatonta kyllä, peräti 80 prosenttia Dubain noin 2 miljoonasta asukkaasta on ulkomaalaisia, etenkin intialaisia, pakistanilaisia ja bangladeshilaisia. Vastakohtia on muitakin: 97 prosenttia maan pinta-alasta on autiomaata, ja noin 85 prosenttia väestöstä asuu tiiviisti rakennetuissa kaupungeissa.

Dubain vauraus on perustunut strategiseen sijaintiin ja talouden perustan systemaattiseen monipuolistamiseen. Kuvaavaa on, että vuonna 2012 öljyn päivätuotanto oli vähentynyt 1990-luvun 400 000 tynnyristä 60 000 tynnyriin. Dubain uskomattoman ja kiihkeän kehityksen keskeytti vuoden 2008 finanssikriisi. Sen myötä kiinteistömarkkinat romahtivat ja Dubai ajautui velkakriisiin, jonka aikana jäädytettyjä rakennushankkeita se on nyt ilmoittanut käynnistävänsä uudelleen.

Finnair lentää talvikaudella suoraan Dubaihin. Lentoaika Helsingistä Dubaihin on 5 tuntia 55 minuuttia.

Sheikki kertoi marraskuussa 2012, että Dubain sisään nousee uusi kaupunki, hänen mukaansa nimetty Mohammed bin Rashid City. Alueen on suunniteltu vetävän 35 miljoonaa kävijää vuodessa ja se olisi etupäässä perheille suunnattu huvittelukeskus. Alueelle rakennettavasta Mall of the World:sta leivotaan maailman suurinta ostoskeskusta ja alueelle nousee myös Universal Studios, sata uutta hotellia ja maailman isoin uima-allas.

Moni suunnitelma on kuitenkin yhä jumissa tai myöhässä. Esimerkiksi toinen sheikin lempihanke, The World -saariryhmä. Karkeasti maapallon muotoon rakennettujen keinosaarien on jopa väitetty vajoavan mereen.

Valmistuivatpa kaikki uudet kohteet tai eivät, Dubaissa riittää ihmeteltävää jo nyt. Varsinaisten nähtävyyksien lisäksi se on täynnä upeita hotelleja ja ostoskeskuksia. Hotelli One & Only Royal Miragessa on kuvattu joitain George Clooneyn ja Matt Damonin tähdittämän Syriana-elokuvan kohtauksia. Ostoskeskus Wafi Mall muistuttaa pyramidia ja Mercato Mall on tehty italialaistyyliin. Sitä paitsi: sheikki kertoo todennäköisesti taas pian maailmalle jostain uudesta ennätyshankkeesta.


Teksti: Nina Pinjola
Kuva: Shutterstock