Hyppää pääsisältöön

Finavia ja Finnair mukaan ilmailualan kestävän kehityksen yhteistyöverkostoon

Julkaistu
08.11.2013 klo 11:46
Pohjoismaiden tärkeimmät ilmailualan toimijat ovat perustaneet yhteistyöverkoston, Nordic Initiative for Sustainable Aviation (NISA). Suomesta yhteistyössä ovat mukana Finavia ja Finnair. Yhteistyön keskeisimpänä tavoitteena on saada biopolttoaineita ilmailualan käyttöön ja varmistaa näin lentoliikenteen kestävä kehitys.

Yhteistyöverkosto NISAan kuuluvat Pohjoismaissa toimivat lentoasemat, lentoyhtiöt, ilmailualan yrityksiä sekä ilmailuviranomaiset. Yhteistyötä tukevat lentokoneiden valmistajat Airbus ja Boeing kuin myös Kansainvälinen ilmaliikenneliitto IATA. Yhteistyön tärkeimpänä tavoitteena on vaikuttaa siihen, että myös ilmailuala Pohjoismaissa saa käyttöönsä biopolttoainetta.

Ilmailualalla ollaan erityisen huolissaan, että muut alat ja kuljetusmuodot ovat etusijalla biopolttoaineiden saamisessa. Toisin kuin muilla liikennevälineillä operoitaessa, ilmailulla ei ole lyhyellä aikavälillä vaihtoehtoja fossiilisille polttoaineille. NISAn luotsaama yhteistyö keskittyy tuomaan saman pöydän ääreen tuotantoketjussa vaikuttavat instanssit, jotta löydetään parhaat ja energiatehokkaimmat ratkaisut. Tehtävä on haastava ja koskettaa kaikkia ketjussa olevia toimijoita maataloudesta öljynjalostajiin.

Pohjoismaissa tarvitaan aktiivisuutta, että päästään keskelle energiapoliittista keskustelua. Ilmailualan tärkeys osana alueellista infrastruktuuria on huomioitava ja ymmärrettävä sen kansainvälinen ulottuvuus. Lentokonevalmistajien Boeingin ja Airbusin mukanaolo on erittäin tärkeää, sillä molemmat ovat osallistuneet vastaaviin yhteistyöverkostoihin myös muissa maanosissa.

Lisätietoja: http://www.cphcleantech.com/nisa

Ihmisiä & Ilmailua Raportointi