Ohita navigaatio

Jo yli 100 000 euroa kerätty kehitysmaiden lapsille

Artikkeli julkaistu
11.12.2013 klo 06:00
Arkistointipäiväys
Vihreä abstrakti taideteos jalustalla.
Vastuullisuus Yritys
Lentomatkustajat ovat lahjoittaneet yli 100 000 euroa Planin työhön viiden vuoden aikana Helsinki-Vantaan lentoasemalla. Matkustajat ovat voineet jättää kolikkonsa viiteen muotoilija Eero Aarnion suunnittelemaan Plan Pastilli -keräyslippaaseen.

Finavian ja Planin yhteistyö sai alkunsa vuonna 2008, kun viisi Plan Pastilli -keräyslipasta sijoitettiin Helsinki-Vantaan lentoasemalle. Vuosien varrella yhteistyö on syventynyt ja laajentunut, ja sen myötä yhä useampi kehitysmaan lapsi on saatu koulunpenkille.

Lippaat ovat esillä kentän vilkkaimpien kulkureittien varrella ja moni säännöllisesti matkustava on ottanut jo tavaksi pysähtyä Pastillille lahjoittaakseen kehitysmaan lapselle mahdollisuuden parempaan tulevaisuuteen.

Finavian johtaja Joni Sundelin on tyytyväinen yhteistyöhön Planin kanssa. Hän kuitenkin korostaa yhteistyön kolmannen osapuolen merkitystä.

"Suurin kiitos kuuluu matkustajille, joiden kanssa yhdessä olemme saaneet tämän toteutettua."

- Lentomatkustajat ovat suhtautuneet Planille lahjoittamiseen positiivisesti, tämä on heille helppo ja mutkaton tapa tukea hyvää työtä, Sundelin kitteleen.

Viiden vuoden aikana Planille lahjoitetut satatuhatta euroa käytetään kehitysmaiden lasten koulutukseen, suojeluun ja varhaiskasvatukseen.

Lippaat ovat esillä kentän vilkkaimpien kulkureittien varrella ja moni säännöllisesti matkustava on ottanut jo tavaksi pysähtyä Pastillille lahjoittaakseen kehitysmaan lapselle mahdollisuuden parempaan tulevaisuuteen.

Sundelin iloitsee siitä, että yhteistyön kautta pystytään parantamaan kehitysmaiden lasten elämänlaatua.

Finavian tavoite on olla vastuullinen, luotettava sekä suomalaisen yhteiskunnan toimivuutta ja kilpailukykyä edistävä yhtiö. Osa yhtiön vastuullista toimintatapaa on aktiivinen vaikuttaminen toimintaympäristön kehittymiseen niin Suomessa kuin kansainvälisesti.

Plan-yhteistyö on Finavialle tapa tukea kehitysmaiden lasten hyvinvointia. Yhteistyö myös mahdollistaa tehokkaan tukemisen siellä, minne Finavivan oma toimintaympäristö ei välttämättä ulotu.

Lipaskeräys Helsinki-Vantaan lentoasemalla jatkuu. Keräys laajeni Pohjanmaalle vuonna 2011, kun yksi Plan Pastilli sijoitettiin Kokkola-Pietarsaaren lentoasemalle.

Juomapullot hyvään tarkoitukseen

Palautuksista kertyvät panttirahat lahjoitetaan Planille edistämään maailman lasten hyvinvointia.

Pari vuotta sitten Finavian ja Planin yhteistyö laajeni kolikoista juomapulloihin. Helsinki-Vantaan lentoaseman voi jättää tyhjät juomapullot ja -tölkit lajittelupisteisiin, joista ne suomalaisen palautuspturvatarkastuspisteissä ullojärjestelmän kautta päätyvät kierrätykseen.

Finavian ja Planin yhteistyö hyödyttää lapsia kolmella eri mantereella. Lentokenttien keräysten tuotto käytetään muun muassa 0–6-vuotiaiden lasten varhaiskasvatukseen.

Vuoden 2012 aikana Plan koulutti toimintamaissaan yhteensä 239 785 varhaiskasvatusalan henkilöä ja esimerkiksi Vietnamissa varhaiskasvatustoimintaan on osallistunut 17 000 lasta.

Lue lisää Finavian yritysvastuusta

Lue lisää Planin yritysyhteistyöstä

Lähde: Planin verkkosivut