Malmin lentoaseman käyttäjien toiminta turvattava

Ihmisiä & Ilmailua
Julkaistu
22.11.2013 - 16:58
Malmin lentoaseman tilanne nousee keskusteluihin säännöllisin väliajoin. Viimeksi tänään (22.11.2013) ilmestyneessä Helsingin Sanomissa kerrottiin, että valtio pyrkisi eroon Finavia Oyj:n operoimasta Malmin tappiollisesta lentokentästä. Myös Helsingin kaupunki on ilmaissut kiinnostuksensa lentoasema-alueeseen tonttimaaksi.

Finavia pitää tärkeänä, että nykyisille käyttäjille löytyy tarpeisiin soveltuva vaihtoehto, ennen kuin kentän sulkemisesta voidaan tehdä päätöksiä. Finavia on sitoutunut operoimaan kaikkia lentoasemiaan omistajansa edellyttämällä tavalla.

Malmin lentoaseman ylläpidon kannalta olisi hyödyllistä saada mahdollisimman aikaisessa vaiheessa selville, millä aikataululla suunnitelmat etenevät, jotta mahdolliset investoinnit tai niiden tekemättä jättäminen voidaan toteuttaa suunnitelmallisesti.

Taustaa

Helsinki-Malmin lentoaseman toiminta koostuu lentokoulutuksesta, yleisilmailusta ja viranomaislennoista. Sen historiallisesti arvokkaassa ympäristössä toimii useita harrasteilmailuseuroja, lentokouluja ja yrityksiä. Lentoasemalla on myös yksityisilmailua ja lentokerhotoimintaa.

Säännöllistä lentoliikennettä tai matkustajaliikennettä Malmilla ei ole.

Helsinki-Malmin kotisivut