Ohita navigaatio

Sienimetsässä

Artikkeli julkaistu
15.09.2013 klo 05:39
Arkistointipäiväys
Suppilovahveroita koreissa sammaleen päällä.
Matkustus
Syksyisessä metsässä luonnon rauhassa voi löytää korillisen ruokasieniä ja omat ajatuksensa.

Sammal painuu jalan alla, askellus on joustavaa ja äänetöntä. Pysähtyessä hiljaisuus tekee vaikutuksen; täällä kuulee jopa omat ajatukset, tuulensuhina puiden latvoissa ei niitä häiritse. Metsän raikasta ilmaa on hyvä hengittää, sanotaanhan metsien olevan koko maapallon keuhkot.

Katse haravoi maisemaa, mutta sieniä ei näy. Jatkan kävelyä kohti lupaavan näköistä kuusikkoa. Saavun kuusikossa kohdalle, mutta vieläkään yhtään sientä ei löydy.

Pysähdyn, onko tuossa yksi suppilovahvero sammaleen ja heinien sekaan kätkeytyneenä? On! Nostan katsetta ja samalla sieniä näkyy miljoona lisää! Hymyilyttää väkisin.


Puhdasta luonnosta

Valoisa, kiihkeä kesä ja puhtaat metsät saavat Pohjolan sieniin maukkaan aromin. Suomalaiset sienet ovat niittäneet mainetta maailman gastronomien keskuudessa. Esimerkiksi herkkutatteja viedään runsaasti Italiaan herkuttelijoiden ruokapöytiin.

Sienien toimittaminen kauppoihin ja eri maiden keittiöihin tuo maaseudulla monille tuloja. Mutta useimmille sienestys on kesäinen ja syksyinen harrastus, jossa saaliin lisäksi oleellista on luonnossa liikkuminen.

Sienestyskausi kestää heinäkuun alkupäivistä aina loka–marraskuun tienoille lumentuloon asti. Sadon runsaus on kiinni kevään ja kesän säätiloista, sienet pitävät sateesta.

Suomessa sienestys kuuluu marjastuksen ja onginnan ohella jokamiehenoikeuksiin. Sen mukaisesti kuka vain – myös ulkomaalainen – voi mennä metsään keräämään sieniä tai marjoja, kunhan ei tee vahinkoa metsälle.

Talojen pihapiirit on syytä jättää rauhaan. Lisäksi avotulenteko on kielletty ilman maanomistajan lupaa, sen sijaan grilliä tai retkikeitintä saa käyttää.


Limanuljaska hymyilyttää

Sienet kasvavat puhtaassa luonnossa, silti Suomessa sienimetsään ei tarvitse mennä kauas – ei edes Helsingissä. Esimerkiksi Nuuksion kansallispuisto sijaitsee alle 40 kilometrin päässä Helsingin keskustasta. Se houkuttelee ulkoilijoita ympäri vuoden ja syksyisin sinne suuntaavat myös sienestäjät.

Sienestys on helppoa. Sopivan vaatetuksen lisäksi matkaan on syytä varata kunnon jalkineet, kori ja veitsi, jolla sienet saa leikattua siististi.

Tärkeää on myös kerätä vain niitä sieniä, jotka varmasti tunnistaa syötäviksi, sillä jotkin sienistä ovat myrkyllisiä. Sienestäjiä varten onkin tarjolla runsaasti hyviä sienikirjoja, joiden kuvat ja selostukset tekevät tunnistuksesta helppoa.

Sienikirjan tutkiminen on myös hauskaa, sillä monien sienien nimet vetävät suun väkisin virneeseen. Vai mitä mieltä olet esimerkiksi limanuljaskasta, keltavalmuskasta, lampaankäävästä tai karvalaukusta.


Helsinki Airportilta sienimetsään?

Nuuksion kansallispuistoon ajat Helsinki Airportilta alle 40 minuutissa ja Lapin lentoasemat ja niiden kautta pohjoisemmat metsät tavoitat lentäen vajaassa tunnissa.

 

Teksti: Sami Laakso
Kuva: Jaska Poikonen

Lähdössä lentäen syysretkelle? Lue metsästäjän ja vaeltajan pakkausohjeet