Ohita navigaatio

Suomalaiset toivovat lämmintä joulua

Artikkeli julkaistu
12.12.2013 klo 10:45
Arkistointipäiväys
Palmuinen aurinkoranta
Matkustus
Finnmatkojen tekemän joulukyselyn mukaan lähes kaksi kolmesta suomalaisesta haaveilee viettävänsä joskus joulua lämpimässä palmujen alla. Kaipuu valoon ja lämpöön sekä joulustressin välttäminen ovat tärkeimpiä syitä lähteä jouluksi ulkomaille. Matkalaukkuun saatetaan kuitenkin pakata tonttulakki ja taatelikakkukin.

Joka kolmas vastanneista oli joskus jo kokeillutkin joulun viettoa ulkomailla. Joulumatkalla oltiin yleisimmin yhdessä koko perheen kanssa ja usein lähisukulaisiakin oli mukana.

Vaikka moni myönsikin kaivanneensa ulkomailla nimenomaan suomalaista jouluruokaa, harva kuitenkaan vei mukanaan lomakohteeseen jouluateriatarpeita.

Jouluateriaksi nautittiin useimmiten paikallista ruokaa ravintolassa tai hotellin järjestämä jouluillallinen. Toki matkustavaiselle jouluateria saatetaan tarjoilla joskus 10 000 metrin korkeudella lentokoneessakin.

Suurin osa vastaajista ei halunnut pakata joululomalleen mukaan mitään jouluista. Joululahjoja, kynttilöitä, tonttulakkeja, suklaakonvehteja, taatelikakkua ja jouluinen pöytäliina myönnetään kuitenkin sujahtaneen matkalaukkuihin.

- Joululiina pöydälle, joulumieltä ja puhelimella yhteys kotimaahan", kiteyttää eräs vastaaja jouluaaton touhujaan vierailla mailla.

Kotimaan joulusta ikävöidäänkin ulkomailla eniten juuri perhettä, sukua ja ystäviä. Muita suurimpia jarruja joulumatkustamiseen ovat mm. taloudelliset syyt – joulusesongin matkat koetaan suhteellisen kalliiksi. Vähiten palmupuiden katveessa kaivataan joulustressiä sekä lunta ja pakkasta.

Kyselyyn vastanneista lähes kaksi kolmesta suunnittelee matkustavansa jouluna ulkomaille – jo tänä vuonna tai myöhemmin. Näistä useimpien haaveissa siintää joulu Thaimaassa tai Kanariansaarilla.

- Aina ollut lapsia, lastenlapsia, vanha äiti tai joku muu syy. Nyt vihdoin voisimme ja haluaisimme viettää joulun kaksistaan jossain muualla kuin Suomessa."

Finnmatkojen suosituimmat joululomakohteet 2013

1. Kanariansaaret
2. Thaimaa
3. Kap Verde
4. Arabiemiraatit
5. Meksiko

Finnmatkojen kautta joulua lämpimässä viettää tänä vuonna noin 10 000 suomalaista. Valtaosa tämän joulun matkoista on jo täynnä, mutta joitain hajapaikkoja löytyy vielä. Tänään torstaina avataan myyntiin parhaita paloja jo ensi vuoden joulumatkoista.

Joulukysely toteutettiin Finnmatkojen Facebookissa 6.-12.12.2013. Kyselyyn vastasi 1 311 suomalaista (1 107 naista ja 204 miestä).