Ohita navigaatio

Uusi koti Aihan upealle puuveistokselle?

Artikkeli julkaistu
22.11.2013 klo 12:00
Arkistointipäiväys
Puinen taideteos lentokentällä.
Finavia Oyj aloittaa ensi vuonna Helsinki-Vantaan lentoasemalla laajamittaisen kehittämisohjelman. Ensimmäiseksi työn alle otetaan terminaali 2:n lähtöselvitysaula, minkä takia lähtökerroksessa sijaitseva Martti Aihan suuri puuveistos Fatmi tarvitsee uuden pysyvän kodin. 
 

Finavia on tutkinut useita eri vaihtoehtoja ja harkinnut taideteoksen sijoittamista myös muille lentoasemilleen. Sopivaa sijoituspaikkaa ei valitettavasti ole löytynyt. Teos ei sovellu ulkokäyttöön.

Finavia käynnistää marraskuussa sosiaalisessa mediassa kampanjan, jotta upealle taideteokselle löydetään uusi koti.

Martti Aiha on arvostettu kuvanveistäjä, joka on tehnyt useita tunnettuja julkisia töitä. Aihalle on myönnetty vuonna 2013 Prinssi Eugen -mitali, joka jaetaan vuosittain pohjoismaisille taiteilijoille merkittävästä taiteellisesta työstä.

Tiedätkö sopivan paikan näyttävälle puuveistokselle?

Fatmi.jpgMieluiten teos luovutetaan paikkaan, jossa se on edelleen yleisön vapaasti ihailtavissa, mutta teoksen sijoittaminen yksityisiin tiloihin on myös mahdollista.

Veistos on suurikokoinen taideteos, korkeutta sillä on yhdeksän metriä ja painoa 3 400 kiloa. Teoksen koko rajoittaakin sopivien sijoituspaikkojen löytämisessä. Finavia auttaa teoksen purkamisessa ja voi tukea taideteoksen siirrossa ja sijoituspaikan valmistelussa enintään 10 000 eurolla.

Finavia arvioi saapuneet ehdotukset yhdessä taiteilija Aihan kanssa. Jos mieleesi tulee sopiva idea, kerro se meille sähköpostitse tai Finavian sosaalisen median kanavissa 8. joulukuuta mennessä.

Ota yhteyttä

sähköpostitse comms(at)finavia.fi

www.facebook.com/finavia
www.facebook.com/helsinkiairport
www.twitter.com/helsinkiairport
www.twitter.com/finaviaoyj

Taidetta Helsinki-Vantaan lentoasemalla