Ohita navigaatio

Finavia ja Jyväskylän aikuisopisto yhteistyöhön

Artikkeli julkaistu
21.08.2014 klo 07:30
Arkistointipäiväys
Jyväskylän lentoaseman terminaalirakennus.
Matkustus
Jyväskylän lentoaseman kahvila-ravintolatoiminnasta vastaa syyskuun alusta lähtien Jyväskylän aikuisopisto.

Kahvila-ravintolan koko toiminta toteutetaan oppimisympäristönä aikuisopiskelijoille, mikä on lentoasemaympäristössä täysin uudenlainen tapa tuottaa palveluita.

- Olemme tyytyväisiä, että nyt Jyväskylässä voidaan tarjota kahvila-ravintolapalvelua myös lentoliikenteen ulkopuolella. Hienoa on, että samalla mahdollistamme opiskelijoille ainutlaatuisen harjoitteluympäristön. Aikuisopisto pystyy hyödyntämään lentoasemaympäristöä myös muiden koulutusohjelmien tarpeisiin, kertoo asiakkuuspäällikkö Anna-Maria Heinonen.

Kahvila-ravintolapalveluiden ohella tarjolla on kokouspalveluita. Opiskelijaryhmät toteuttavat lentoaseman tiloissa vuoden mittaan myös erilaisia teematapahtumia tilauslentojen aikataulujen puitteissa. Opiskelijoita ohjaa työssä tehtävään palkattu ravintolapäällikkö.

Finavian ja Jyväskylän aikuisopiston yhteistoimintasopimus on solmittu määräaikaiseksi toukokuun 2015 loppuun saakka.

Kahvila-ravintolassa on tarjolla arkisin lounasruoka sekä kahvilatuotteita. Viikonloppuisin kahvila palvelee tilauslentoaikataulujen mukaan. Kahvila-ravintolan aukioloajat ovat maanantaista perjantaihin klo 10-18.