Finavian investoinneilla merkittävä työllisyysvaikutus maakunnissa

Kehitys Matkustus
Julkaistu
18.09.2014 - 07:10
Lehdistötiedote
Finavia Oyj:n investoinnit yltävät yhtiön ennusteen mukaan 153 miljoonaan euroon vuonna 2014. Helsinki-Vantaan lentoaseman kehittämisen rinnalla Finavia investoi keskeisten verkostolentoasemien uudistamiseen ja ylläpitoon.

Vuonna 2014 Finavian lentoasemainvestointien ennustettu työllisyysvaikutus on yhteensä noin 1 650 henkilötyövuotta, ja kotimaisen työn osuus eri puolille maata sijoittuvissa hankkeissa huomattavan korkea.

Finavian investointiohjelma vuodelle 2014 on yhteensä noin 153 miljoonaa euroa. Tästä muun muassa Helsinki-Vantaan lentoaseman kehitysohjelmaan sekä verkostolentoasemien ja matkustajapalveluiden korjaus- ja kehitysinvestointeihin suunnataan kaikkiaan 134 miljoonaa euroa.

Finavian vuoden 2014 investointien ennustettu kotimaisuusaste on 85 prosenttia ja työllisyysvaikutus noin 1 660 henkilötyövuotta.

Huomattavat työllisyysvaikutukset eri puolilla Suomea

Osana Finavian vuoteen 2020 ulottuvaa kehitysohjelmaa yhtiö julkisti verkostolentoasemilleen noin 100 miljoonan euron investointiohjelman vuosille 2013-2015. Verkostokentille kohdennettujen investointien rahoitus on mahdollista Finavian taloudellisen tehokkuuden parantumisen sekä valtion Helsinki-Vantaan kehittämiseen korvamerkityn pääomituksen ansiosta.

Investoinnit tuovat yhteensä lähes 1 700 henkilötyövuoden verran työtä maakuntien keskeisten lentoasemien ympäristöön. Verkostolentoasemilla ennustetusta työllisyysvaikutuksesta toteutuu noin 1 400 henkilötyövuotta vuonna 2014. Työpaikkojen syntymisen lisäksi varmistamme sen, että Suomessa on kilpailukykyinen lentoasemaverkosto, joka kykenee palvelemaan kustannustehokkaalla, laadukkaalla ja kysynnänmukaisella tavalla lentoyhtiöitä ja lentomatkustajia myös tulevina vuosina. Voi siis sanoa, että lentoasemien kapasiteetista ja kilpailukyvystä Suomen lentoliikenteen kehittyminen ei jää kiinni, toimitusjohtaja Kari Savolainen kuvailee.

Verkostokenttien investointityöt ovat työllistäneet tänä vuonna maakunnissa esimerkiksi konepaja-, suunnittelu- ja rakennuspalveluyhtiöitä sekä asentajia. 

Helsinki-Vantaan kehitys tuo lähivuosina työtä tuhansille

Helsinki-Vantaan kehitysohjelman tavoitteena on tehdä lentoasemasta entistäkin tehokkaampi, houkuttelevampi ja kilpailukykyisempi. 

Helsinki-Vantaalla kehitysohjelma on käynnistynyt vuonna 2014 lähtöselvityksen ja turvatarkastuksen kapasiteetin kasvattamisella. Työllisyysvaikutukset alkavat näkyä entistä selvemmin loppuvuodesta lähtien, kun valmistelutyöt tuleville vuosille suunnitellun uudisrakentamisen pohjustamiseksi käynnistyvät. Kun pääsemme kehitysohjelmassa rakentamisvaiheeseen Aasian-vaihtoliikenteen sujuvoittamisen osalta, työtä syntyy vuosittain runsaasti. Vuonna 2014 Helsinki-Vantaan kehitysohjelman työllisyysvaikutus on noin 260 henkilötyövuotta, tekninen johtaja Henri Hansson toteaa.

Finavia tavoittelee Helsinki-Vantaan matkustajamäärän kasvattamista 20 miljoonaan vuosittaiseen matkustajaan vuoteen 2020 mennessä. Hankkeen työllistävä vaikutus rakennusaikana on yhteensä noin 14 000 henkilötyövuotta. Lentoliikenne ja sen tarvitsemat palvelut työllistävät suomessa tällä hetkellä noin 100 000 henkilöä ja lentoliikenteen osuus bkt:stä on yli 3 %.

Arviomme mukaan matkustajamäärän kasvu synnyttää seuraavan kymmenen vuoden aikana eri yrityksiin 5 000 uutta, pysyvää työpaikkaa. Vaihtomatkustuksen kasvaminen hyödyttää suomalaisia myös sitä kautta, että käytössämme on maamme kokoon nähden ylivertaiset yhteydet eri puolille maailmaa. Helsinki-Vantaalta lennetään noin 130 kohteeseen, kertoo Savolainen.

Kaikkiaan investointimme eri lentoasemiin tähtäävät siihen, että voimme palvella lentoliikennettä kustannustehokkaasti ja laadukkaasti eri puolilla Suomea. Viime kädessä lentoyhteyksien määrä riippuu kuitenkin lentoyhtiöiden reittipäätöksistä, joihin vaikuttaa puolestaan lentoliikenteen palveluiden kysyntä, Savolainen päättää.

Investoinnit verkostoasemilla 2014

Investointiohjelman suurimmat hankkeet toteutuvat Tampereella sekä Turun ja Ivalon lentoasemilla, joilla tehdään remontit terminaaleissa ja liikennealueilla. Tampereella on käynnissä terminaali 2:n kunnostus ja laajennus. Investointeja tehdään myös ympäristöhankkeisiin ja matkustusprosessien sujuvoittamiseen.

Usealla lentoasemalla tehdään lisäksi pienempiä muutoksia viihtyvyyden ja palvelutarjonnan lisäämiseksi. Asiakaskokemuksen parantamiseen tähtäävät uudistukset ovat jo valmistuneet Kuopion, Oulun ja Vaasan terminaaleissa. Tulevana talvena työt aloitetaan Rovaniemellä ja Kittilässä, jossa myös kiitotie remontoidaan ensi kesän aikana.