Ohita navigaatio

Finnairin ensilennosta 90 vuotta

Artikkeli julkaistu
19.03.2014 klo 11:56
Arkistointipäiväys
Lentokone parkissa kentällä.
Matkustus
Huomenna tulee kuluneeksi tasan 90 vuotta Finnairin, silloisen Aero Oy:n, ensimmäisestä kaupallisesta lennosta. Nykyään Finnair lentää vuoden jokaisena päivänä jossain päin maailmaa.

Maaliskuun 20. päivä vuonna 1924 Junkers F13 D-335 -vesitasokone kuljetti 162 kiloa postia Helsingin Katajanokalta Tallinnaan. Yhtiön perustamisasiakirjat oli allekirjoitettu edellisenä vuonna 1. marraskuuta.

Kaikki alkoi yhdestä vesitasosta, ja nyt yhdeksän vuosikymmentä myöhemmin Finnair operoi Helsinki-Vantaalta 43 lentokonetta yli 60 kohteeseen eri puolille maailmaa ja työllistää lähes 6 000 työntekijää.

Viime vuonna yhtiö kuljetti 9,3 miljoonaa matkustajaa, mikä on 60 % kaikista Helsinki-Vantaan kautta kulkeneista matkustajista. Lentoliikenteellä on keskeinen merkitys suomalaiselle elinkeinoelämälle ja kansantaloudelle, ja se työllistää suoraan ja välillisesti Suomessa yli 120 000 ihmistä.

Maailman kuudenneksi vanhin edelleen toimiva lentoyhtiö viettää 90-vuotista taivaltaan työn merkeissä. Nykyisin Finnairilla on arkisin kuusi päivittäistä lentoa Helsingin ja Tallinnan välillä, jotka Finnairille operoi Flybe.

- Oma toimintamme on vaatimattomasta alusta laajentunut tuntuvasti, ja samalla olemme lisänneet myös yhteistyötä kumppanien, kuten Flyben, kanssa. Finnairista on tullut kaikille suomalaisille tuttu verkostoyhtiö, jonka operatiivinen toiminta on maailmanluokkaa, sanoo Ville Iho, Finnairin operatiivinen johtaja.

Flightstatsin mukaan Finnair oli viime vuonna maailman täsmällisin lentoyhtiö neljänä kuukautena ja koko vuoden osalta Finnair oli maailman toiseksi täsmällisin lentoyhtiö.

Finnairin viime aikojen virstanpylväitä ovat olleet uudet reittiavaukset Xianiin ja Hanoihin, design-yhteistyö Marimekon kanssa ja menu-uudistukset kaukolentojen business-luokassa, muutto uusiin ympäristöystävällisiin toimitiloihin sekä uusien A321 Sharklet -koneiden vastaanottaminen ensimmäisenä maailmassa.

Finnair liittyy huhtikuussa Euroopan ja Japanin välisten lentojen yhteistyöhankkeeseen, ja vuoden loppuun mennessä suurimmassa osassa kaukoliikenteen business-luokassa on makuuasentoon liukuvat istuimet. Vuonna 2015 Finnair vastaanottaa ensimmäisenä eurooppalaisena lentoyhtiönä uuden sukupolven Airbus A350 XWB -lentokoneet.

Ensilentojuhla Katajanokalla 20.3.2014

Suomen Liikennelentäjäliitto ja Suomen Ilmailumuseo järjestävät yhdessä ensilentojuhlallisuuden 20. maaliskuuta Katajanokan Matruusipuistossa kello 12, jonne ovat tervetulleita kaikki ilmailusta kiinnostuneet. Sään salliessa vesitasokone vierailee Katajanokalla.

Myös nämä aiheet voivat kiinnostaa sinua

Helsinki-Vantaan historia    Uuden Sharkletin kyydissä Kanarialle