Ohita navigaatio

Ilmatilauudistuksen käyttöönotto sujui hyvin

Artikkeli julkaistu
27.11.2014 klo 07:00
Arkistointipäiväys
Ihmisiä & Ilmailua
Suomessa toteutettiin 13.11. ilmatilauudistus, joka parantaa lentojen suunnittelua ja toteutusta. Ilmatilauudistuksen myötä koneet lentävät kulloinkin järkevintä reittiä ja optimaalisella lentokorkeudella.

Ilmatilauudistuksen käyttöönotto sujui hyvin ja uudistus toimii suunnitellusti. Ilmatilan käyttäjät ovat varautuneet kiitettävästi ilmatilauudistukseen ja uudet reitit on otettu lentoyhtiöissä sujuvasti käyttöön.

Käyttöönottopäivänä lentoliikenteessä esiintyi enimmillään tunnin viiveitä, koska lentoliikennettä on säädelty uudistuksen sujuvan käyttöönoton varmistamiseksi. Käyttöönoton jälkeen viiveet lentoyhtiöille ovat olleet pieniä ja ne ovat vaihdelleet vuorokaudenajan mukaan keskimäärin 0-27 minuuttia.

Viiveet jakautuvat tasapuolisesti lähtevän ja tulevan liikenteen osalta. Vaikutuksia on ollut myös Euroopasta Aasiaan suuntautuviin ylilentoihin.

Lentoliikenteen säätely jatkuu marraskuun loppuun saakka, joten pieniä viiveitä lentoliikenteessä voi vielä esiintyä. Joulukuun alussa siirrytään täyteen kapasiteettiin.

Koko Suomen ilmatila uudistuu