Ohita navigaatio

Kaksi eläkeläistä - Kone ja kapteeni

Artikkeli julkaistu
14.02.2014 klo 14:59
Arkistointipäiväys
Lentäjä lentokoneen ohjaamossa.
Ihmisiä & Ilmailua
Finnairissa koettiin alkuvuodesta historiallisia ja haikeitakin hetkiä, kun sekä lentäjä Mauri Pänkäläinen että lomalennoilta tuttu Boeing 757 jäivät eläkkeelle.

Helmikuun alussa eläkkeelle jääneen Pänkäläisen ura lentäjänä on toistaiseksi Finnairin pisimpiä ja lentotuntejakin on kertynyt lähes 25 400. Pänkäläinen ei lapsena haaveillut lentäjän urasta, vaan päätyi Finnairin perämieskurssille armeijan kautta.

Pänkäläinen aloitti Caravellen perämiehenä, ja kun koneista luovuttiin, hän siirtyi lentämään DC-10:llä lomalentoja kaukokohteisiin. Sen jälkeen tie vei MD-80:n ohjaimiin ja lennot suuntautuivat pääasiassa Välimerelle ja Kanariansaarille. Boeing 757:n ohjaamossa Pänkäläinen viihtyi vuodesta 1998 alkaen.

Boeing-ryhmässä henki oli ainutlaatuisen tiivis. Pänkäläinen arvelee, että hyvä henki muodostui siitä, että Boeing 757 -lennoille hakeutui ihmisiä, jotka halusivat tehdä nimenomaan lomalentoja.

– Kanariansaaret on ollut suosikkikohteeni. Siellä ei tule aikaerorasitusta, Pänkäläinen kertoo.

Unohtumattomimpia lentoja ovat kuitenkin olleet erikoislennot, kuten presidentti Ahtisaaren kanssa vietetty yhdeksän päivää Etelä-Afrikassa ja presidentti Halosen kanssa tehty lento Souliin Etelä-Koreaan.

– Erikoislennot ovat olleet hyvää vaihtelua. Se oli myös hyvin omatoimista. Jos tuli joku ongelma, se piti vain ratkaista.

Tärkeimmäksi asiaksi omalla urallaan Pänkäläinen nostaa Finnairissa turvallisuuden asettamisen etusijalle.

– Me saimme tehdä töitä niin, että kippari teki päätökset. Jos kyse oli turvallisuudesta, niin koskaan päätöstä ei kyseenalaistettu.

Helsinki-Vantaa on ollut Pänkäläiselle tukikohta, johon liittyy paljon hyviä muistoja. Mies on nähnyt kentän uudistukset ja toteaa niiden sujuneen jopa yllättävän hyvin.

Myös Finavian ja Finnairin yhteistyö on toiminut loistavasti. Pänkäläinen kiittelee erityisesti miehistölle saatua omaa turvatarkastusta sekä toista kiitotietä.

Eläkkeelle jääminen ei aiheuta Pänkäläisessä suurempaa haikeutta. Suunnitelmissa on ainakin mökin kunnostusta, metsästystä, kalastusta sekä rosvopaistitapahtumia veteraanien kanssa.

Teksti: Suvi Huttunen

Mauri Pänkäläinen
- 61-vuotias, jäi eläkkeelle Finnairilta helmikuussa 2014
- Lentotunteja uran aikana yhteensä lähes 25400, Boeing 757:llä reilut 9900

Boeing 757
- Kone tuli Finnairille 1997
- Lensi viimeisen lentonsa Finnairilla 19.1.2014
- 227 paikkaa
- Tehokas kone, joka sopi kokonsa puolesta erityisen hyvin suomalaisten lomalennoille
- Luotettava konetyyppi, joka on edelleen käytössä useilla lomalento-operaattoreilla
- Finnairin kapearunkokoneista eniten lentotunteja/vuosi. Vuoteen 2007 asti noin 4500 tuntia/kone/vuosi
- Siirtyy penkkien vaihdon jälkeen Air Linguksen reittilennoille Dublinista New Yorkiin, Bostoniin ja Torontoon