Ohita navigaatio

Käsin paahdettua kahvia Helsinki-Vantaalla

Artikkeli julkaistu
02.10.2014 klo 12:20
Arkistointipäiväys
Nainen keittää kahvia.
Matkustus
Tuoreen kahvin tuoksu leijailee vastaan heti terminaali 1:n turvatarkastuksen jälkeen.

Lentoaseman uuden Johan & Nyström -kahvilan valikoimasta löytyy paitsi suodatinkahvisekoituksia, tilakahvia ja espressosekoituksia, myös Limited Edition -erikoistuotteita. Ne ovat pieniä satoja, joiden koot ja saatavuus vaihtelevat. 

Tarjolla on myös raakakakkuja ja juureen leivottuja leipiä sekä tuoreita croissanteja ja meheviä pullia.

– Kahvit tulevat omasta paahtimosta. Pavut paahdetaan käsin ja hyvin hitaasti,  ja ne jauhetaan paikan päällä juuri ennen juoman valmistamista, Johan & Nyströmin maajohtaja Lari Salomaa kertoo. 

Trendin huipulla: handbrew-suodatinkahvi 

Espressopohjaiset kahvijuomat pitävät pintansa vuodesta toiseen kaikkialla maailmassa. Varsinkin Pohjoismaista, samoin kuin Japanista ja Yhdysvalloista, löytyy kuitenkin kasvava joukko laadukkaan suodatinkahvin ystäviä.

– Erityisen trendikästä on tilata handbrew-metodilla eli kuppi kerrallaan valmistettu suodatinkahvi. Eikä mikä tahansa kahvi vaan tietyltä tilalta Afrikasta tai Latinalaisesta Amerikasta tuleva singeli, joka sisältää vain yhtä arabicalajiketta, Salomaa vinkkaa.

Kovin tummaksi paahtaminen ei ole alan harrastajien mieleen: kahvin halutaan maistuvan enemmän kahville kuin paahdolle.

– Paahtamalla kahvi hyvin tummaksi voidaan peittää esimerkiksi veden tai raaka-aineen heikkoa laatua, kuuluu perustelu.

Hienostunut etiopialainen vai suklainen kolumbialainen?

Kahvi on luonnontuote, joten vaihtelevat olosuhteet vaikuttavat myös satoihin ja lajikkeiden makuihin. Saman lajikkeen kahvi voi siis eri vuosina maistua hieman erilaiselta. Tiettyjen alueiden tyypilliset ominaispiirteet ovat kuitenkin Salomaan mukaan tunnistettavissa.

– Suosittuja ovat muun muassa raikkaat, hienostuneet ja hapokkaat etiopialaiset tai kenialaiset kahvit sekä suklaiset, pähkinäiset ja makeat kolumbialaiset ja brasilialaiset kahvit. Tervetuloa maistelemaan!

P.S. Laadukas kahvi ei ole kitkerää. Siksi se maistuu hyvältä myös ilman maitoa.

 

Helsinki-Vantaan Johan & Nyström
Terminaali 1
PORTTI 13
avoinna joka päivä klo 04–20

Kuvat: Finavia, Johan&Nyström

  

Sinua voivat kiinnostaa myös

Ravintolavinkki: Kokeile lentoaseman syysmenuja

Haluatko syödä hyvin ja nopeasti ennen matkaa?

Kuukauden viini: Freixenet Cordon Negro Brut