Ohita navigaatio

Kotimaan lentoasemilla on hyvät edellytykset palvella lentoliikennettä ja matkustajia

Artikkeli julkaistu
03.06.2014 klo 10:16
Arkistointipäiväys
Lenkenttä liikennemerkki lentokentän ulkopuolella.
Vastuullisuus Matkustus
Suomen lentoliikenteen kehitys on ollut 2000-luvulla voimakkaan kaksijakoista. Kansainvälinen liikenne on kasvattanut vauhdilla matkustajamääriä, kun taas kotimaanliikenteessä matkustajamäärät ovat hiljakseltaan alentuneet.

Mikä on saanut kotimaanliikenteen viime vuosina supistumaan?

Vastaus on kysynnän vähäisyys. Suomessa monilla alueilla talouden hiipuminen, muuttotappio ja muiden liikennemuotojen parantunut houkuttelevuus ovat vieneet matkustajia lentokoneista.

Lentoasemien palveluiden saatavuus ei ratkaise sitä, minne Suomessa tulevaisuudessa pääsee lentokoneella ja minne ei. Sen ratkaisevat kysyntä ja tarjonta: sekä matkustajien halu lentää että lentoyhtiöiden kyky tuottaa kannattavia yhteyksiä.

Finavian lentoasemien tehokas toiminta ja edullinen hintataso lentoyhtiöille ovat kansainvälisesti vertaillen erittäin kilpailukykyisiä, eivätkä lentoasemat näin ollen rajoita lentoliikenteen kasvua. Finavia kehittää ja tehostaa toimintaansa jatkuvasti, kilpailukykyinen hintataso ja kysynnän mukainen palvelutaso voidaan jatkossakin turvata.

Lentoasemien kapasiteettikaan ei aseta rajoituksia kasvulle, sillä Finavian verkostolentoasemat voisivat palvella helposti kaksinkertaisen määrän lentoliikennettä. Useilla eri maakunta-asemilla on käynnistetty laajoja kehityshankkeita, jotta edellytykset lentoliikenteelle olisivat eri puolilla Suomea vahvat.

Lisäksi Finavia tekee yhdessä eri alueiden kanssa töitä sen eteen, että lentoyhtiöt löytäisivät Suomen lentoasemat ja avaisivat niiltä reittejä. Tätä kehitystä Finavia vauhdittaa voimakkaalla alennuspolitiikalla, joka auttaa lentoyhtiöitä avaamaan reittejä uusiin kohteisiin.

Helsinki-Vantaan tuotoilla tuetaan kotimaan lentoasemia

Kotimaanlentoliikenne hyötyy myös siitä, että maakuntien lentoasemia subventoidaan verkostoperiaatteen mukaisesti Helsinki-Vantaan kaupallisilla tuotoilla. Ilman subventiota maakuntakenttien palveluista pitäisi periä tuntuvasti nykyistä korkeampia maksuja, jotta kentät voisivat toimia kustannusvastaavasti.

Nykymallin rahoittavat lentoyhtiöt ja lentomatkustajat.

Suomen menestyminen kilpailussa kansainvälisestä vaihtomatkustuksesta on parantanut monella tavalla kotimaanlentoliikenteen toimintaedellytyksiä. Se on tehnyt mahdolliseksi vähäliikenteisten kenttien rahoittamisen.

Toisaalta vaihtomatkustusstrategia on luonut lisää kysyntää monille kotimaan lentoreiteille ja parantanut Suomen matkailukohteiden saavutettavuutta. Muun muassa Lapin-koneissa japanilaisryhmät ovat tuttu näky.

Finavia on sitoutunut ylläpitämään ja kehittämään omistamiaan lentokenttiä, jotta lentoliikenteelle olisi Suomessa hyvät toimintaedellytykset.

Liikenne- ja viestintäministeriön johdolla valmistellaan parhaillaan Suomen lentoliikennestrategiaa. Finavia seuraa tiiviisti strategiatyön etenemistä ja toimii valtio-omistajan antamien suuntaviivojen mukaisesti lentoasemaverkoston kehittämiseksi.

Finavia toivottaa kaikki uudet lentoyhtiöt ja lentoreitit lämpimästi tervetulleiksi kaikille lentoasemilleen.

Finavia investoi verkostokenttien kehittämiseen 35 miljoonaa euroa

Finavia tukee lentoyhtiöitä alennuspolitiikalla

Suomen lentoliikennestrategia