Leikiten lennolle - uudet leikkipaikat tekevät matkasta mukavat

Matkustus
Julkaistu
08.06.2014 - 06:10
Jokainen lasten kanssa matkustanut sen tietää. Tunninkin odotus lentokentällä voi tuntua ikuisuudelta. Siinä missä aikuinen juo kupin kahvia ja selaa päivän lehden, toimeton lapsi ehtii turhautua moneen kertaan ja pahimmassa tapauksessa aiheuttaa närkästystä kanssamatkustajissakin.

Tämä tunnettu tosiasia on nyt otettu entistä paremmin huomioon Finavian lentoasemilla. Vuoden alussa Turun, Oulun, Kittilän ja Rovaniemen lentoasemille avattiin upouudet leikkipaikat. Uniikit leikkipaikat toimitti rovaniemeläinen Lappset Group Oy, yksi maailman johtavista leikkipaikkavälinevalmistajista.

– Helmikuussa avattu leikkipaikka on koettu valtavan tärkeäksi, ja se on selvästi lisännyt lapsiperheiden matkustusmukavuutta ja viihtyvyyttä lentoasemalla, Oulun lentoaseman päällikkö Liisa Sallinen vahvistaa.

Lasten viihtyminen on yhtä kuin vanhempien viihtyminen, ja hyvin leikkineistä lapsista iloitsee parhaassa tapauksessa koko lentokoneellinen kanssamatkustajia. Jos lentoasemalta löytyy mukavaa tekemistä, jonka parissa saa kulutettua enimmät energiat, kiinnostaa koneessa monesti rauhallisempikin tekeminen.


Passintarkastus lennonjohtotornissa

Lentoasemien uudet leikkipaikat ovat yksittäiskappaleita, joista jokaisella on lentoaseman sijaintiin sopiva teema ja tunnelma. Turussa liukumäki liu’uttaa laskijat alas Turun linnan katolta. Rovaniemen leikkipaikalla porojen voi kuvitella jolkottavan lumisen kuusimetsän halki, ja Kittilän asemalla voi ennen lentoa istahtaa reen kyytiin. Oulun erikoisuus on lennonjohtotorni.

Lasten mielestä idea on tärkein, ei niinkään design, johon tietysti aikuiset kiinnittävät huomiota.

– Tornin luukusta käsin voi vaikkapa tarkistaa lähtijöiden passit. Lisäksi tornin sisäseinillä on monenlaisia pelejä, ja varustukseen kuuluu tietysti myös liukumäki, Sallinen kertoo.

Leikkipaikan varustuksen tulee olla monipuolinen, jotta kaikille leikkijöille löytyy varmasti mieluisaa tekemistä. Oulun leikkialueelta löytyy leikkitelineen lisäksi värityskirjoja, piirustusvälineitä ja palapelejä.

– Suureksi hitiksi on osoittautunut leikkipaikan liitutauluseinä, johon pienet matkustajat voivat kirjoittaa tai piirtää terveisensä. Ja jos mikään erityinen tekeminen ei huvita, niin televisioruudulla pyörivät myös piirretyt, Sallinen lisää.


Leikkipaikkojen kolme kulmakiveä

Lapsia kiinnostaa tietysti eniten se, miten kivoja leikkejä leikkipaikalla saa aikaan. Tätä Lappset mittaa leikkiarvon käsitteellä, joka tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, kuinka hauskana leikkijät pitävät leikkipaikkaa. Lappsetilla kuunnellaan tätä varten lapsia.

– Lasten mielestä perheen vanhempien unelmatyöpaikka olisi varmasti leikkivälinevalmistaja, sillä me todella testaamme uusia välineitä ja toimintoja sekä ylipäätään ideoita lapsilla. Lasten mielestä idea on tärkein, ei niinkään design, johon tietysti aikuiset kiinnittävät huomiota. Lapsihan kehittää leikin mistä tahansa, oli se sitten halko tai leikkipaikka, Lappsetin teemoitettujen aktiviteettipuistojen liiketoiminnan divisioonan johtaja Johan Granholm tietää.

Granholmin mukaan leikkiarvoa lisäävät yksinkertaiset asiat. Vuosien varrella on huomattu, että lapset arvostavat esimerkiksi eri tasoissa olevia leikkipaikkoja, torneja, portaita ja liukumäkiä.

Lentoasemien leikkipaikat suunniteltiin yhdessä asemien kanssa. Keskustelujen perusteella syntyivät kolmiulotteiset tietokonemallit, joita muokkaamalla päästiin kohti kullekin lentoasemalle räätälöityjä lopputuloksia.  

Lapsensa leikkipaikalle vievä aikuinen on kiinnostunut ennen kaikkea turvallisuudesta.

– Kaikki leikkipaikkamme täyttävät eurooppalaisen EN 1176 -standardin normit, joiden mukaan leikkipaikalla tulee muun muassa olla tarpeeksi suuri iskua vaimentava alusta. Lisäksi aikuisen pitää joka tilanteessa päästä auttamaan lasta, eikä leikkijän käsi tai kaula saa jäädä mihinkään kiinni, Granholm sanoo.

Viimeinen kulmakivi on laatu ja siihen liittyvä pitkäikäisyys. Maailmallakin arvostettujen Lappsetin leikkipaikkojen keskimääräinen käyttöikä on 15–20 vuotta. Lentoasemien uusien leikkipaikkojen leikkijät eivät ehkä ihan ehdi tuoda omia lapsiaan samoihin liukumäkiin, mutta melkein!


Teksti: Minna Kalajoki
Kuva: Antti Kurola