Ohita navigaatio

Lentoaseman Picnic palvelee 6.1.2015 saakka

Artikkeli julkaistu
18.12.2014 klo 13:19
Arkistointipäiväys
Matkustus
Picnic palvelee asiakkaita Saapuvat 2A -aulassa vielä loppiaisena, jonka jälkeen kahvilan toiminta lentoasemalla päättyy. Keväällä 2015 alueelle rakennetaan uusi ja monipuolinen ravintolamaailma.

Finavia uudistaa Helsinki-Vantaan palveluita. Marraskuussa käynnistyneen Saapuvat 2A -aulan uudistuksen ansiosta ravintolatarjonta saapuville matkustajille laajenee.

Uudistuksen myötä Saapuvat 2A -aulassa sijaitseva Picnic lopettaa toimintansa. Kahvila on avoinna vielä loppiaisena 6.1.2015.

Uudistunut Saapuvat 2A -aula valmis kesällä 2015

Uuden ravintolamaailman lisäksi saapuvien matkustajien palveluita keskitetään entistä helpommin ja nopeammin löydettäviksi. Uudistuksen tavoitteena on vastata kasvavien matkustajamäärien tarpeisiin.

Alueen vanhojen liiketilojen purkutyöt käynnistyvät tammikuussa. Uuden ravintolamaailman rakentaminen alkaa kevään 2015 aikana. Uudistuksen arvioidaan valmistuvan kesällä 2015.

Saapuvat 2A -aulaa on viimeksi uudistettu yli 10 vuotta sitten, jolloin Helsinki-Vantaan matkustajamäärät olivat aivan toista luokkaa kuin tänä päivänä. Lentoasemaa on kehitettävä, jotta edelleen kasvavia matkustajamääriä voidaan palvella mahdollisimman sujuvasti.

Lue lisää Helsinki-Vantaan uusista palveluista

Picnic: sijainti ja aukioloajat