Ohita navigaatio

Lokki rullasi kentältä Ilmailumuseolle

Artikkeli julkaistu
27.11.2014 klo 10:10
Arkistointipäiväys
Ihmisiä & Ilmailua
Legendaarinen matkustajakone DC-3 ”Lokki” kunnostetaan muistomerkkikäyttöön vapaaehtoisvoimin ja tuodaan näytteille ensi kesän asuntomessuille Vantaan Kivistöön.

Lokki nököttää pinta himmenneenä Ilmailumuseon pihassa ilman siipiä, tynkiä peittää pari pressua. Kone on palautettu 1950-luvun maalauskaavioon, mutta muuten entisöitävää on vielä paljon. Jo pelkän alumiinipinnan kiillotusta on tiedossa jopa 250 neliötä.

Kone liikkui viimeksi lokakuussa maata pitkin ja takaperin, kun se rullattiin lentoasemalta museolle kunnostettavaksi. Noin 6000 kilon painoista konetta ei ole yksinkertaista siirrellä.

– Varsinkin rekkaliikenne aiheutti haasteita. Juutuimme myös liikenneympyrään, jossa liian ahtaaksi jätettyä kivetystä tökittiin pois traktorin saksilla, kertoo Ilmailumuseon johtaja Markku Kyyrönen.

DC-3 on maailman suosituin ja kuuluisin matkustaja- ja kuljetuskonetyyppi. Niitä lentää edelleen rahtikoneina maailmalla. Lokin saldoksi jää 39542 lentotuntia eri tehtävissä.

– Omin voimin se ei tule enää lentämään. Ihanteellisinta olisi säilyttää sitä muistomerkkinä sisätiloissa tai vitriinissä Aviapoliksen alueella.

Asuntomessuilla Lokki ilmentää lentoliikenteen valtaisan kehityksen merkitystä Vantaan kaupungille. Rullauksen yksityiskohtien suunnittelu museolta messuille on käynnissä.

– Siirto tulee tapahtumaan yöllä juhannuksen aikoihin. Omilla pyörillä, jos paikat vaan kestää, kertoo Kyyrönen.

Asuntomessujen avajaispäivänä tiedossa on erään toisen kolmosen lento messualueen yli.

– Kyllä silloin kääntyvät myös niiden päät, jotka eivät niin perusta meidän rakkaasta ilmailusta tai tunne kolmosia, vakuuttaa Ilmailumuseon myynti- ja markkinointipäällikkö Henri Äijälä.

– Parasta on kuitenkin kolmosen tähtimoottorin käynnistysääni, siitä tulee ihan kylmät väreet, innostuu museonjohtaja Markku Kyyrönen.

Molempien silmät loistavat.

Lokki

  • Valmistettu 1943 Kaliforniassa (Douglas aircraft company)
  • Aero Oy osti 1946 Yhdysvaltain ilmavoimien ylijäämävarastosta
  • Nimetty nimikilpailun kautta
  • Palvellut sotilaskuljetus-, matkustaja- ja rahtikoneena sekä toiminut maanmittauksessa ja laskuvarjojääkäreiden harjoituskoneena
  • Laskeutui kaikkien aikojen toisena koneena uudelle Seutulan kentälle 1952
  • Nykyinen omistaja on Airveteran Oy
  • Lisää Lokin historiaa: ilmailumuseo.fi
  • Lokkiprojekti etsii vapaaehtoisia Lokin kunnostus-, siirto-, kasaus- ja purkutehtäviin: lokkiprojekti.fi

Kuvat: Erkki Kivikero, Pinja Rosenberg