Ohita navigaatio

Skeittaajan matkassa

Artikkeli julkaistu
29.10.2014 klo 07:00
Arkistointipäiväys
Janne Saario.
Matkustus
Suomalainen maisema-arkkitehti Janne Saario löytää skeittaamiseen soveltuvia muotoja myös Helsinki-Vantaan lentoasemalta.

"Skeittaava maisema-arkkitehti" Janne Saario on täysipäiväinen skeittipuistosuunnittelija ja sikäli kansainvälinen harvinaisuus.

Ensimmäisen puistonsa, Helsingissä sijaitsevan Eläintarhan skeittipuiston, hän suunnitteli 22-vuotiaana. Sittemmin työnäytteitä on kertynyt vielä 23, joista yksi sijaitsee Hollannissa, kolme Ruotsissa ja loput Suomessa.

Kärpäsenpurema kuusivuotiaana

Intohimo rullalautailuun roihahti, kun kuusivuotias pojankoltiainen pääsi kokeilemaan isältä saatua, lastulevystä ja tv-tason pyöristä rakennettua skeittilautaa.

Ensimmäisen sponsorisopimuksensa hän allekirjoitti lukion ensimmäisellä, ja ammattilaisura urkeni sekin ennen ylioppilaskirjoituksia.

Muutaman vuoden reissaamisen jälkeen ammattilaisuus sai kuitenkin tehdä tietä maisema-arkkitehtiopinnoille ja vähitellen täysipäiväiselle skeittipuistosuunnittelulle.

Skeittari maailmalla

Saario on kiertänyt maailmaa niin työnsä kuin harrastuksensa puolesta. Oli matkan tarkoitus mikä hyvänsä, ympäristöä  tulee tarkkailtua aina myös skeittaajan näkökulmasta.

– Erityisen suuren vaikutuksen on tehnyt muun muassa Kiotossa sijaitsevan Saihō-ji:n sammalpuutarhan vangitseva ja ajaton tunnelma, hän sanoo.

Omien kättensä töistä Saario mainitsee Luulajan skeittipuiston.

– Luulajassa maisema-arkkitehtuuri ja toiminnallisuus nivoutuvat onnistuneeksi kokonaisuudeksi. Maisemassa näkyvän terästehtaan vanhoja osia on tuotu osaksi puistoa, ja skeittaamaan pääsee muun muassa suuren ruosteisen valuastian sisälle.

Hyvän vaikutuksen on tehnyt myös Helsinki-Vantaan lentoasema.

– Helsinki-Vantaalla lokakuussa järjestetty Match made in HEL-skeittitapahtuma avasi minulle ovet kentän ulko- ja sisätiloihin. Kiersimme kuvausryhmän kanssa ympäri kenttämaisemaa etsiskellen skeittaamiseen soveltuvia muotoja ja tiloja – ja niitähän löytyi!

Saario kehuu, että lentokenttähallien arkkitehtuuri ja lentokoneiden mittakaavaan muovautunut avoin maisema loivat kaikessa rationaalisuudessaan runollisen tunnelman:

− Meillä Suomessa on upea lentoasema!

Parasta porukalla

"Yhteisöllistä yksilölajia" harrastavat viihtyvät Saarion mukaan porukassa. Tämä pätee niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. 

– Talvisin skeittarit suuntaavat johonkin lämpimään, esimerkiksi Espanjaan. Myös Barcelona on hieno kohde: siellä erilaiset skeitattavat aukiot ja kujat nivoutuvat yhdeksi isoksi skeittipuistokudelmaksi.

Tutustumisen arvoisia kohteita löytyy toki kotimaastakin.

– Esimerkiksi Espoon Olarin skeittipuistossa betoni on valettu osaksi luonnonkalliota, ja muodot ovat sileitä, syviä ja yllätyksellisiä. Myös uusien kaupunkiaukioiden maisema-arkkitehtuurissa on runsaasti sileitä ja kivettyjä pintoja sekä yllättäviä veistoksellisia muotoja.