Ohita navigaatio

Helsinki-Vantaalla on joulutunnelmaa

Artikkeli julkaistu
14.12.2015 klo 07:00
Arkistointipäiväys
Matkustus
Kymmeniä joulukuusia, koristeita katossakin, lukuisia lahjamahdollisuuksia ja tietysti joulupukki. Helsinki-Vantaan lentoasema vie sinut joulutunnelmaan.

Helsinki-Vantaan lentoasemalla matkustajat näkevät ja kokevat tänä vuonna ennen kaikkea suomalaista joulua. Onhan lentoasema esimerkiksi Joulupukkisäätiön virallinen kumppani.

– Joulupukki kiertelee kyselemässä kuulumisia ja tervehtimässä matkustajia. Myös muun muassa kuusenhavujen vihreys sekä koristeiden ja somisteiden väritys korostavat Helsinki-Vantaan lentoaseman joulun suomalaisuutta, kertoo Finavian markkinointikoordinaattori Noora Westerberg.

Koristelussa näyttäviä kokonaisuuksia

Joulukoristelu näyttäytyy runsaimmillaan terminaali 2:n lähtöaulassa. Sen kattoon on kiinnitetty koko joukko jouluvaloja ja jättikokoisia lahjapaketteja.

– Keskitimme valoja ja koristeita näyttäväksi kokonaisuudeksi. Lisäksi eri puolilla lentoasemaa – niin sisällä kuin ulkona – tunnelmaa luo kaikkiaan noin 60 joulukuusta, sanoo lentoaseman joulun suunnittelun jo heinäkuussa aloittanut Westerberg. 

– Hauskinta ja haastavinta joulun valmistelussa on ollut koristeiden miettiminen ja valinta. Saimme onneksi valmistajilta heti alkuvaiheessa upeita ehdotuksia.

Opastusta, vinkkejä ja paketointia

Terminaaleissa matkustajia palvelevat tonttulakkiset ja kielitaitoiset Santa´s Helperit. He auttavat aktiivisesti matkustajia, opastavat oikeaan paikkaan, vastaavat kysymyksiin ja antavat tarvittaessa vaikka lahjavinkkejä.

Lentoasemalta voitkin helposti hankkia lahjat läheisillesi. Tarjoukset ja lahjaehdotukset löytyvät Finavian nettisivuilta.

Lahjat saat myös vaivatta viimeistellyiksi. Portti 28:n luona sijaitsevassa valtavassa lahjapaketissa toimii ilmainen lahjojen paketointipiste. Non-shengen-alueella puolestaan palvelee liikkuva lahjapaketointipiste.  

Ostosten lomassa ja lentoa odotellessa Westerberg kehottaa nauttimaan ravintoloissa ja kahviloissa suussa sulavia suolaisia ja makeita jouluherkkuja.

Helsinki-Vantaan lentoaseman jouluohjelma

  • Joulupukki kiertää lentoasemalla 23.11.–25.12. maanantaista lauantaihin kello 14–18.
  • Lahjojen paketointipisteet palvelevat 1.12.–15.1. maanantaista lauantaihin kello 13–20.
  • Santa´s Helperit auttavat matkustajia 1.12.–25.12. maanantaista lauantaihin kello 13–20.