Ohita navigaatio

Helsinki-Vantaalle uusi arkkitehtoninen maamerkki: Pier Zero viimeistelee palvelu-uudistuksen

Lehdistötiedote
Artikkeli julkaistu
15.09.2015 klo 13:00
Arkistointipäiväys
Pier Zeron edusta.
Vastuullisuus Matkustus
Finavian toteuttaman Helsinki-Vantaan palvelu-uudistuksen syksyn huipentuma on upea kahvila-ravintola Pier Zero. Uudistuksen avulla pystytään vastaamaan kasvavan matkustajakunnan tarpeisiin yhä paremmin.

Finavia on uudistanut Helsinki-Vantaan palveluvalikoimaa merkittävästi viimeisen kahden vuoden aikana. Pier Zero on kiistatta yksi uudistuksen kunnianhimoisimmista – ja myös haastavimmista – hankkeista.

- Kaksikerroksisen ravintolan rakentaminen jatkuvasti käytössä olevan terminaalirakennuksen sisään ei ole rakennusprosessi helpoimmasta päästä. Lopputulos kuitenkin puhuu puolestaan – olemme
saaneet lentoasemalle uuden vaikuttavan maamerkin, Helsinki-Vantaan lentoasemanjohtaja Ville
Haapasaari Finaviasta kertoo.

Kansainvälisen arkkitehtikilpailun kautta Pier Zeron arkkitehdiksi valittu Detail Design -yrityksen omistaja Roger Copeland kertoo, että ravintolan suunnittelun lähtökohtana toimivat ihmisen kaipuu vapauteen ja liikkeellä olemiseen.

"Sana Pier viittaa Suomen tuhansissa järvissä sijaitseviin
mökkilaitureihin, ja Zero matkan lähtökohtaan, nollapisteeseen."

- Tutustuimme suunnittelun alkuvaiheessa syvällisesti suomalaiseen kulttuuriin, luontoon ja arkkitehtuuriin. Ravintolan nimessä esiintyvä sana Pier viittaa Suomen tuhansissa järvissä sijaitseviin mökkilaitureihin, ja Zero puolestaan matkan lähtökohtaan, nollapisteeseen, Copeland sanoo.

Luovan suunnittelun lähtökohdaksi muodostuivat vapaus, liike ja luonto ja inspiraation lähteeksi näitä kaikkia ominaisuuksia edustava lintu, kotka.

Pier Zero on varsinainen materiaalivalmistuksen taidonnäyte, sillä rakennus ei sisällä yhtäkään yksittäistä suoraa tai yksinkertaista komponenttia.

”Think Global, Cook Local”

Pier Zero on Helsinki-Vantaan ravintolaoperaattori HMSHostin uusin palvelupiste. Vuoden 2014 alussa toimintansa lentoasemalla aloittanut HMSHost operoi kentällä Pier Zeron lisäksi 12:ta muuta ravintolaa ja kahvilaa.

"On hienoa, että isot, kansain-väliset toimijat ovat huomanneet Helsinki-Vantaan potentiaalin ja ovat
sitoutuneita lentoaseman kehittämiseen."

- On hienoa, että isot kansainväliset toimijat ovat huomanneet Helsinki-Vantaan potentiaalin ja ovat sitoutuneita lentoaseman kehittämiseen, Haapasaari sanoo.

Palvelu-uudistuksen avulla on saatu Suomeen sekä tärkeitä kansainvälisiä investointeja että uusia palvelualan työpaikkoja.

HMSHostin motto on ”Think Global, Cook Local”. Tätä filosofiaa on noudatettu myös Pier Zeron kohdalla.

- Olen ylpeä hyvin sujuneesta yhteistyöstämme Finavian kanssa sekä projektin lopputuloksesta. Pier Zero on lentoaseman kiistaton katseenkääntäjä, eikä syyttä, HMSHost Internationalin toimitusjohtaja Walter Seib iloitsee.

Pier Zeron suomalaisten kokkien suunnittelema menu on saanut inspiraationsa Suomen karun kauniista luonnosta. Ravintolassa voi nauttia vaikkapa lasillisen viiniä, paikan päällä valmistettuja täytettyjä leipiä tai kolmen ruokalajin illallisen pitkän kaavan mukaan.

Kohti 20 miljoonaa matkustajaa

Helsinki-Vantaan palvelu-uudistuksen taustalla on tarve kehittää lentoaseman palveluvalikoimaa vastaamaan yhä paremmin kasvavan matkustajamäärän moninaisia tarpeita.

Finavian käynnissä olevan 900 miljoonan euron kehitysohjelman tavoitteena on vahvistaa Helsinki-Vantaan asemaa sekä kansainvälisessä lentoasemien kilpailussa että Euroopan ja Aasian välisen lentoliikenteen merkittävänä solmukohtana.

Kansainvälisesti kilpailukykyinen lentoasema on koko Suomen hyvinvoinnin kannalta tärkeä ja sen avulla voidaan säilyttää suomalaisten hyvät lentoyhteydet ympäri maailmaa.

Laajennuksen ansiosta lentoasemalla voidaan palvella 20 miljoonaa vuotuista matkustajaa vuonna 2020.