Helsinki-Vantaan pääkiitotien avajaisia vietettiin iloisissa tunnelmissa

Matkustus
Julkaistu
03.08.2015 - 07:00
Helsinki-Vantaan ykköskiitotie on peruskorjattu kesän aikana. Kolme kuukautta kestänyt remontti valmistui aikataulussa, ja avajaisia vietettiin lentoasemalla sunnuntaina 2. elokuuta.

Tilaisuus alkoi aamiaisella pelastuslaitoksella.

Aamiaisen jälkeen siirryttiin tutustumaan vastaremontoituun kiitotiehen paikan päälle.

Mukana avajaishumussa oli yhteensä noin 70 henkeä. Vieraita oli valittu mukaan arvonnan kautta yli tuhannen halukkaan joukosta.

Kamerat olivat ahkerassa käytössä.

Samoin selfiekepit!

Kiitotie 1, eli kiitotie O4R-22L, on Helsinki-Vantaan vanhin kiitotie. Se otettiin käyttöön aikoinaan lentoaseman avajaisten yhteydessä vuonna 1952.

Kiitotieremontin työmaa kattoi lentoasemalla lähes 35 hehtaarin kokoisen alueen. Uutta pintaa varten käytettiin noin 135 000 tonnia asfalttia. Töiden aikana asennettiin myös 55 kilometriä kaapelia sekä noin 2000 uutta valaisinta.

Lisää kuvia löydät Instagramista ja Twitteristä hashtagilla #runwayrenovation

Kuvat: Jyrki Komulainen