Ohita navigaatio

Kulku Lentoasemantieltä idän suuntaan helpottuu

Artikkeli julkaistu
30.06.2015 klo 06:16
Arkistointipäiväys
Matkustus
Lentoasemantieltä Kehä III:lle itään johtava uusi ramppi otetaan käyttöön 1. heinäkuuta. Ramppi on osa Kehä III:n parannushanketta, jonka tarkoituksena on sujuvoittaa liikennejärjestelyitä muun muassa Lentoasemantien alueella.

Alueen liikennejärjestelyjen parannustyöt jatkuvat edelleen, ja uusia ramppeja avataan lisää kesän aikana. Lentoasemantien parannuksien odotetaan valmistuvan kokonaisuudessaan vielä tämän vuoden puolella.

– Maanrakennustöille otolliset leudot talvet sekä töiden kitkaton sujuminen ovat jouduttaneet urakan etenemistä ja se on valmistumassa arvioitua aiemmin. Tämänhetkisten suunnitelmien mukaan loputkin uudet väylät Lentoasemantien alueella saadaan liikenteen käyttöön syksyllä. Käyttöönoton aikataulu tarkentuu toki vielä lähempänä, projektipäällikkö Antti Koski Liikennevirastosta sanoo.

Käynnissä olevat työt ovat aiheuttaneet väliaikaisia liikennejärjestelyjä. Suuri tiehanke aiheuttaa väistämättä poikkeusjärjestelyjä, kuten nopeusrajoituksen alentamisia sekä kiertoteitä.

Liikennevirasto toivoo tienkäyttäjiltä kärsivällisyyttä ja poikkeusjärjestelyihin liittyvien liikennesääntöjen noudattamista. Näin voidaan varmistaa, että sekä liikenteen kulku että työt alueella sujuvat turvallisesti.

Lähde: Liikenneviraston tiedote 29.6.2015