Ohita navigaatio

Lentoasemaverkoston suurin kehityshanke valmistuu: Ivalon uudistettu terminaali käyttöön

Lehdistötiedote
Artikkeli julkaistu
19.11.2015 klo 08:59
Arkistointipäiväys
Matkustus
Ivalon lentoaseman uudistustyöt valmistuvat ja matkustajaliikenne voidaan ohjata uusiin moderneihin tiloihin torstaista 19. marraskuuta lähtien. Finavian verkostolentoasemien laajin investointi oli yhteensä 13,5 miljoonaa euroa.

Matkustuskokemus Ivalon lentoasemalla on noussut laajennuksen ja uudistusten ansiosta entistä paremmalle tasolle. Uuden ja nykyaikaisen laajennusosan lisäksi vanha terminaalirakennus on remontoitu kokonaan.

Viime vuonna Finavia päällysti lentoliikennealueet uudelleen ja lentoaseman pysäköintialueita on myös parannettu.

– Finavian investointi Ivalon lentoasemalla – 13,5 miljoonaa euroa – on suurin yksittäinen panostus verkostolentoasemien kehittämiseen viime vuosien aikana ja töiden valmistuessa olemme tosi tyytyväisiä. Lapin lentoasemien sujuvuutta ja viihtyisyyttä parantamalla olemme panostaneet viime aikoina laajemminkin Lapin matkailuun ja sitä kautta tuemme alueen matkailutoimijoiden toimintaedellytyksiä, toteaa johtaja Joni Sundelin Finaviasta.

Nyt käyttöön otettavassa uudistetussa terminaalissa on panostettu erityisesti matkustajien odotustiloihin ja ravintolapalveluihin.

Porttialueen myymälässä on myynnissä paikallisia elintarvikkeita, kuten marjatuotteita, kalaa ja lihaa.

Ennen turvatarkastusta on uusi kahvila, joka palvelee kaikkia lentoasemalla asioivia. Kahvilasta voi ostaa mukaansa matkamuistoja ja paikallisia käsitöitä.

Terminaalin kalusteissa ja valaisimissa on panostettu kotimaisuuteen ja laatuun. Osaan terminaalia on jätetty keloseinää sekä takka.

Toukokuussa otettiin käyttöön lentoaseman terminaalin laajennusosa, jossa on täysin uusitut lähtöselvitysaula, turvatarkastus sekä matkatavarankäsittelytilat.

Lentoaseman uudistustöiden jälkeen matkustuskokemus on entistä sujuvampi ja mukavampi varsinkin sesonkiaikoina. Finavia myös valmistaa lentoasemaa kasvaviin liikennemääriin.

Vuoden 2015 aikana pääpaino on Lapin lentoasemien kehittämisessä. Rovaniemellä uudistettiin terminaali, jonka toimivuus, ilme ja viihtyvyys nousivat uudelle tasolle. Vastikään uudistetulla Kittilän lentoasemalla tehtiin elokuussa lentoliikennealueiden peruskorjaus.

Lähden lennolle Ivalon lentoasemalta

Saavun lennolta Ivalon lentoasemalle

Tulen vastaan matkustajia

Näin lentoasemat kehittyvät