Ohita navigaatio

Lintuparatiisi Oulun lentoaseman kainalossa

Artikkeli julkaistu
06.09.2015 klo 06:00
Arkistointipäiväys
Ilmakuva Oulun lentokentästä.
Ihmisiä & Ilmailua
Suomen toiseksi vilkkain lentoasema ja Liminganlahden lintuparatiisi elävät sulassa sovussa vain kivenheiton matkan päässä toisistaan.

Liminganlahden lintuparatiisin ja Oulun lentoaseman yhteiselo on ollut läheistä. Kuvaavaa on, että kerran eräs lintu jopa ihastui lentokoneeseen:

− Lentoaseman läheisyydessä asusteli viime vuosituhannen puolella muuan kaakkuri. Tämä vesilintu oli ihastunut tiettyyn lentokonetyyppiin. Aina, kun tällainen kone oli kentällä, lintu ilmestyi paikalle ja saatteli sen matkaan, kertoo Oulun lentoasemapäällikkö Liisa Sallinen.

− Lentokapteenit ja lennonjohto tottuivat kaakkurin läsnäoloon ja osasivat odottaa sen ilmestymistä. Kun lintu lopulta katosi, tyrmistys oli suuri.

Sallinen kertoo, että lentokapteenit soittelivat lennonjohtoon ja kyselivät kaverinsa perään. Tuttua lintua oli opittu kaipaamaan.

Liminganlahti on muuttolintujen levähdyspaikka

Oulun lentoaseman kautta kulkee vuosittain liki miljoona matkustajaa. Se on Suomen toiseksi vilkkain lentoasema Helsinki-Vantaan jälkeen.

Lentoaseman kautta kulkevat niin työmatkailijat kuin lomailijatkin. Osa lomailijoista vuokraa auton ja jatkaa matkaa Oulun lähialueille. Suosittuja kohteita ovat esimerkiksi Kalajoki, Kemi, Kuusamo ja Syöte.

Kivenheiton matkan päässä lentoasemasta sijaitsee myös toinen nousujen ja laskujen keskittymä: Liminganlahden lintuvesi.

Tämä kymmenien tuhansien muuttolintujen levähdyspaikka ja kymmenien harvinaisten lintujen pesimäpaikka on koti- ja ulkomaisten lintubongareiden unelmakohde.

Rauhaisaa rinnakkaiseloa

Liminganlahden luontokeskus sijaitsee Limingassa, 25 kilometrin päässä lentoasemasta.

Sekä luontokeskuksen asiakasneuvoja Silva Sallamaa että lennonjohdon apulaispäällikkö Petri Kemppainen kuvailevat lentoaseman ja lintuparatiisin rinnakkaiseloa yllättävänkin mutkattomaksi.

– Lentoaseman läheisyys on meille merkityksellinen. Hyvien lentoyhteyksien ansiosta eri puolilta maailmaa tulevat bongarit pääsevät tänne vaivattomasti, Sallamaa sanoo.

− Linnut eivät näytä häiriintyvän; koneilla on ilmeisesti tässä kohtaa sen verran paljon korkeutta, Sallamaa pohtii.

Lintujen iskeytyminen lentokoneen moottoriin on onneksi melko harvinaista. Suurimmillaan riski on nousun ja laskun aikana, jolloin lentokone liikkuu lintujen lentokorkeudessa.

Turvallisuussyistä lentoasemien ympäristössä ei saa liikkua suuria lintuparvia. Erityisen tärkeää on pitää poissa isot linnut, kuten lokit ja kanadanhanhet.

Sopuisan rinnakkaiselon takaa harkittu, ennaltaehkäisevä työ.

Lentoasema-alueesta tehdään linnuille epäviihtyisä

Jotta linnut pysyisivät poissa, lentoasema-alueesta pyritään aina tekemään lintujen näkökulmasta mahdollisimman epäviihtyisä.

Lentoaseman kunnossapidon työntekijät huolehtivat siitä, ettei kentältä löydy linnuille ruokaa eikä vettä.

Vesilammikoiden muodostumista lentokenttäalueelle pyritään estämään, ja ruohon tulee olla aina noin 10-senttistä. Sitä lyhyempi ruoho houkuttelee lintuja laskeutumaan, pidempi puolestaan pesimään.

Lennonjohto tarkkailee ilmatilaa, ja lentoaseman kunnossapidon lintupartio kiertää tarkastamassa kenttäaluetta.

Jos linnut kaikista toimenpiteistä huolimatta tulevat kentälle, lintupartio karkottaa ne ”paukuilla” eli kovaa melua aiheuttamalla. Lintujen eliminointi on vasta vihoviimeinen keino.

− Lintujen kevät- ja syysmuuton aikana saamme Ilmatieteen laitokselta myös muuttoennusteet: lajit, reitit, korkeudet ja määrät, Kemppainen lisää.