Ohita navigaatio

Mira on Jyväskylän lentoaseman moniosaaja

Artikkeli julkaistu
22.07.2015 klo 06:00
Arkistointipäiväys
Mira Heikkilä.
Ihmisiä & Ilmailua
Jyväskylä on pieni, mutta vireä lentoasema. Sieltä operoidaan lentoja niin kotimaahan kuin ulkomaille. Työntekijät ovat moniosaajia, kuten monilla pienillä lentokentillä.

– Tehtävinäni on muun muassa koordinoida turvatarkastusta ja hoitaa Finavian asiakaspalvelupistettä lentoasemalla, palveluvastaava Mira Heikkilä Jyväskylän lentoasemalta kuvaa työtään.

Tarvittaessa asiakaspalvelijat tarttuvat harjanvarteen tai vaikkapa lapioon.

– Toden totta, naurahtaa Mira Heikkilä. – Meille ei ole mikään vierasta. Jos käytävällä on roskia, niin korjaamme ne pois. Tai lakaisemme lattian, jos siivooja ei juuri ole paikan päällä.

Kuulemma myös lumilapioon tulee tartuttua, jos tuisku on pakannut lunta ovien eteen.

Päivät täyttyvät Jyväskylässä myös perinteisistä töistä.

– Kyllä tässä toimistotyötäkin tulee tehtyä paljon. Teemme sekä lennonjohdolle raportteja että muitakin hallinnollisia töitä.

Matkustajamäärissä kasvua

Jyväskylän lentoasema sijaitsee Tikkakosken taajamassa noin 23 kilometrin päässä Jyväskylän keskustasta.

Terminaalin puurakenteet ja -verhoukset tuovat rakennukselle paikallista identiteettiä ja viestivät keskisuomalaisesta luonnosta ja puunjalostusteollisuuden pitkästä perinteestä. Nykyinen lentokenttä onkin vihitty käyttöönsä jo vuonna 1960.

− Julkisivuverhouksena on höylättyä, lämpökäsiteltyä rimaa, ja sisällä on käytetty oksatonta tervaleppäpaneelia. Lähtöaulan seinällä on paikallisen taiteilijan, Juhani Petäjäniemen, taideteos, Mira Heikkilä kertoo.

Jyväskylän Tikkakoskella sijaitsevan lentoaseman kautta kulki viime vuonna 55 706 matkustajaa. Matkustajamäärässä oli kasvua 10,2 %.

Sama suunta halutaan pitää ja Mira Heikkilän palvelulupaus onkin selkeä:

– Vahvana päämääränämme on se, että Jyväskylästä lähtee tyytyväisiä matkustajia, moniosaaja toteaa.

Lisää tietoa Finavian työpaikoista 

Jyväskylän lentoaseman kotisivut