Näin järjestät yksin matkustavan lapsen lennon

Matkustus
Julkaistu
07.10.2015 - 09:00
Kun lapsi matkustaa ilman vanhempia, siihen kannattaa valmistautua hyvin.

On tärkeää, että jo lentolippua varatessasi mainitset lapsen matkustavan yksin. Näin saat lentoyhtiöltä ohjeet matkan järjestelyyn ja kuulet vaihtoehdoista. Yksin matkustavan lapsen lentolippua ei voi ostaa netistä.

Käytännöt ja ikärajat vaihtelevat lentoyhtiöittäin ja maittain. Sekin vaikuttaa, minkä maan passi lapsella on.

Suomen lentoasemilla yksinmatkustavan lapsen voi saattaa turvatarkastuksen läpi lähtöportille asti, kun lapsen matkalipussa tai tarkistuskortissa (boarding pass) on maininta yksinmatkustuksesta.

Jos kyseessä on Schengen-alueen ulkopuolelle suuntautuva lento, myös saattajalla on oltava mukanaan passi.

Saattajapalvelu ilman aikuista matkustaville lapsille

Lentoyhtiöt tarjoavat yksin matkustaville lapsille (unaccompanied minor) tarkoitettua saattajapalvelua (UM-palvelu), joka tilataan matkaa varattaessa.

Palvelu on yleensä tarkoitettu 5–11-vuotiaille lapsille ja siinä lentoyhtiö on vastuussa lapsesta koko matkan ajan lähtöasemalta määränpäähän.

Saattajapalvelu on esimerkiksi Finnairilla ilmainen, mutta sitä ei ole saatavilla kaikille lipputyypeille. Varauksen yhteydessä on annettava sekä saattajan että vastaanottajan yhteystiedot. Kummankin on pystyttävä todistamaan henkilöllisyytensä lentoasemalla.

Yksin matkustavan lapsen lentolippua ei voi ostaa netistä.

Lapset voivat matkustaa myös ilman saattajapalvelua, mikäli mukana on vanhempi perheenjäsen. Nämä käytännöt vaihtelevat lentoyhtiöittäin.

Saattajapalvelu on useimmiten saatavilla myös yksin matkustaville 12–17-vuotiaille nuorille, mutta heille se ei ole pakollinen. Maakohtaisia poikkeuksia kuitenkin on, esimerkiksi Yhdysvaltoihin matkustettaessa palvelu on pakollinen yksin matkustaville alle 16-vuotiaille.

Hyvissä ajoin lentoasemalle

Lentoasemalle on syytä saapua hyvissä ajoin, jotta yksinmatkustavan lapsen kuljetussopimus (UM Handling Advice) ehditään täyttää rauhassa. Monilla lentokentillä on lähtöselvityksessä erityinen palvelupiste avustusta tarvitseville matkustajille.

Lähtöselvityksessä lapselle annetaan kaulapussi, johon pannaan kaikki lapsen matkan aikana tarvitsemat matkustusasiakirjat.

Yksin matkaavalla lapsella täytyy joihinkin maihin matkustettaessa olla mukanaan molempien vanhempien tai holhoojien hyväksyntä matkustukselle. Tämä saatetaan vaatia maasta poistuttaessa tai maahan saavuttaessa.

Huolenpitoa lennolla ja tuloaulaan asti

Lapsimatkustajat otetaan koneeseen ennen muita matkustajia. Jos lento myöhästyy, lasta ei jätetä yksin.

Lennon aikana yksin matkustaviin lapsiin kiinnitetään erityistä huomiota. Lentoyhtiöstä riippuen kannattaa kuitenkin varautua siihen, ettei matkustamohenkilökunta puhu lapsen kieltä.

Lennon laskeuduttua maapalveluhenkilökunta noutaa yksin matkustavan lapsen lentokoneesta ja saattaa hänet tuloaulaan saakka. Yhteistä kieltä ei välttämättä löydy, mutta henkilökunta on kokenutta. Esimerkiksi Lufthansalla lentää vuosittain noin 70 000 lasta yksin.

Tuloaulassa lapsi luovutetaan vain etukäteen ilmoitetulle vastaanottajalle, jonka on varauduttava todistamaan henkilöllisyytensä.

Lue lisää lapsiperheiden palveluista