Ohita navigaatio

Stefan Lindfors teki Helsinki-Vantaasta Suomi-kuvan näyttämön

Lehdistötiedote
Artikkeli julkaistu
08.01.2015 klo 13:01
Arkistointipäiväys
Ruumalaukku pyörii laukkuhihnalla Helsinki-Vantaan lentoaseman 2B tuloaulassa.
Matkustus Vastuullisuus
Suomeen saapuvat matkustajat pääsevät ihailemaan suomalaista taidetta jo matkalaukkuja odotellessaan. Kansainvälisesti mainetta niittäneen sisustusarkkitehti ja kuvanveistäjä Stefan Lindforsin uudistamassa matkatavara-aulassa kohtaavat suomalainen luonto ja teknologiaosaaminen.

Helsinki-Vantaan matkatavara-aula Exit 2B:n uusi ilme kuvastaa Lindforsin mukaan yksinkertaisesti Suomea.

- Monet lentoasemat ovat tyyliltään hyvin identtisiä, olit sitten Pohjoismaissa, Keski-Euroopassa tai jenkeissä. Haluan kaikessa työssäni tehdä jotain sellaista, mikä todella erottuu muista. Haluan, että aulaan saapuessaan matkustaja voi kokea jotakin ainutlaatuista ja tuntea saapuneensa juuri Suomeen, Lindfors kertoo.

Uudistukset on tehty vanhaa kunnioittaen. Moderni ilme on luotu tilaan sen vanhat, perinteiset puitteet säilyttäen. Kantavana teemana on Suomen luonto.

Aulan katto on vuorattu erilaisia siipiä kuvaavalla kankaalla, jonka Lindfors on suunnitellut yksinomaan Finavialle. Seinään heijastuu projektoreista elävää luontokuvaa.

Matkatavarahihnojen keskelle asetetut lasivitriinit esittelevät suomalaisia kasveja ja EU:n luvalla hankittuja metsän eläimiä. Tilan seiniä puolestaan elävöittää Lindforsin käsin piirtämä kuultava piirikorttikuosi, joka on huomionosoitus suomalaiselle IT-osaamiselle.

Taiteella erottaudutaan joukosta

Finavia ja Stefan Lindfors ovat tehneet yhteistyötä jo vuosien ajan. Lindforsin vuonna 1993 julkaistu sudenkorentoa muistuttava Concorde-teos on edelleen esillä taidelentoasemanakin tunnetulla Helsinki-Vantaalla. Syksyllä 2013 Lindfors suunnitteli Vaasan lentoasemalle yli 20 metriä korkean Aviator Solaris -teoksen.

- Helsinki-Vantaa on Suomen käyntikortti ja monelle matkustajalla ensikosketus Suomeen. Siksi on tärkeää, että erotumme muista lentoasemista yllätyksellisellä tavalla. Mieleenpainuva tuloaula jättää matkustajaan positiivisen muistijäljen, jonka ansiosta hän saattaa päättää matkustaa Helsinki-Vantaan kautta myös seuraavalla kerralla, Helsinki-Vantaan lentoasemanjohtaja Ville Haapasaari Finaviasta kertoo.

Helsinki-Vantaalta löytyy muun muassa kaikille avoin ja maksuton taidegalleria sekä vaihtuvia valokuvanäyttelyitä. Vaikuttavia taideteoksia löytyy ympäri lentoasemaa.

Sisustusarkkitehti ja kuvanveistäjä Stefan Lindfors ja Helsinki-Vantaan lentoasemanjohtaja Ville Haapasaari uudistetun Exit 2B -aulan julkistamistilaisuudessa 8.1.2015.

Tavoitteena sujuvampi ja viihtyisämpi matkustuskokemus

Finavia panostaa voimakkaasti Helsinki-Vantaan kehittämiseen ja matkustajakokemuksen parantamiseen. Käynnissä oleva 900 miljoonan euron kehitysohjelma valmistaa lentoasemaa palvelemaan 20 miljoonaa vuosittaista matkustajaa vuonna 2020.

Samaan aikaan Helsinki-Vantaalla avataan noin 70 uutta myymälää tai ravintolaa. Kesällä 2015 Saapuvat 2A -aulaan avataan monipuolinen ravintolamaailma. Lisäksi saapuvien matkustajien palveluita keskitetään yhä helpommin löydettäviksi.

Aikajana: Helsinki-Vantaan kehitysohjelma