Hyppää pääsisältöön

Syyslomamatkan ehtii vielä varata ranta- ja kaupunkikohteisiin

Julkaistu
28.08.2015 klo 06:00
Syyslomalla halutaa useimmiten rantalomalle. Myös kaupunkilomat kiinnostavat. Tjäreborgin mukaan aikaisempien vuosien tapaan matkoja on myyty eniten Kanariansaarille, Kreikkaan, Turkkiin ja Mallorcalle.

Lokakuulle ajoittuvat koululaisten syyslomat ovat olleet perinteisesti yksi suosituimmista loma-ajankohdista perheille. Tämäkään syksy ei tee poikkeusta ja esimerkiksi Tjäreborgin syyslomamatkoista on myyty yli 80 %.

– Kanarian matkojen suuresta kysynnästä johtuen lennämme 9., 10. ja 11. lokakuuta Gran Canarialle ja Teneriffalle poikkeuksellisesti isoilla Airbus A-330 -koneilla, joihin mahtuu 388 matkustajaa. Nämä lennot ovat loppuunmyytyjä täyttöasteen ollessa tällä hetkellä 99,9 %. Olemme hyvin iloisia pystyessämme tarjoamaan lentoja isoilla koneilla silloin kun kysyntää on, kertoo Tjäreborgin toimitusjohtaja Regina Sippel.

Rantaloman ehtii vielä varata

Vaikka monet syysloman aikaan ajoittuvista tilauslennoista ovatkin loppuunmyytyjä, pääsee syysloman aikaan rantalomalle vielä esimerkiksi Turkkiin, sekä Helsingistä että Vaasasta. Myös Kanariansaarille pääsee vielä Helsingistä, Kuopiosta, Turusta ja Vaasasta lähtevillä lennoilla.

Myös kaupunkikohteet kiinnostavat syyslomailijoita

Yhä useampi perhe varaa syyslomalle kaupunkimatkan tai matkan sellaiseen kohteeseen, jossa voi viettää samanaikaisesti ranta- ja kaupunkilomaa. Tjäreborgin varaustilannetta tarkasteltaessa muiden kuin perinteisten pakettimatkojen osalta listan ehdoton ykkönen on Costa del Sol.

Suosittuja perheiden syyslomakohteita ovat myös Barcelona, Malta, Dubrovnik, Rooma ja Lontoo.

- Aivan uutena tulokkaana perheiden syyslomasuosikkilistalle ovat tänä vuonna tulleet Englannin Valioliigan ottelupaketit, joita on myyty lokakuulle ennätysmäärä. Välimeren risteilyt ovat myös hyvä vaihtoehto niille, jotka haluavat nähdä ja kokea paljon lomansa aikana, kertoo Regina Sippel.

Hae aikatauluja ja lentoyhteyksiä syyslomakohteisiin

Lähde: Tjäreborg
Kuva: viewingmalta.com

Matkustus