Ohita navigaatio

Tampere-Pirkkalan lentoaseman palveluita uudistetaan

Artikkeli julkaistu
15.07.2015 klo 06:00
Arkistointipäiväys
Kuva Tampereen lentoaseman Tampere Airport T2 kyltistä.
Matkustus
Tampere-Pirkkalan lentoasemalla uudistetaan muun muassa kahviloita ja myymälöitä.

Muutostöitä tehdään kesän aikana pääosin terminaali 1:ssä ennen turvatarkastusta. Uudistusten myötä lentoasemasta tulee entistä viihtyisämpi sekä lentoaan odottaville matkustajille että muille kentällä vieraileville.

Palvelu-uudistusten yhteydessä kohennetaan myös koko terminaalin yleisilmettä. Muun muassa lähtöselvitystiskit uusitaan.

Lentoaseman kahvila- ja ravintolapalveluiden uudistustyöt aloitettiin kesäkuun lopulla ja ne valmistuvat arviolta elokuun aikana.

Terminaali on normaalisti auki koko uudistustöiden ajan. Pahoittelemme remontista mahdollisesti aiheutuvaa haittaa.