Ohita navigaatio

Tampere-Pirkkalan saavutettavuus paranee

Artikkeli julkaistu
21.12.2015 klo 07:02
Arkistointipäiväys
Matkustus
SAS tarjoaa tammikuusta lähtien matkustajille jopa neljä päivittäistä lähtöä Tukholmasta Tampereelle ja Tampereelta Tukholmaan.

Aikatauluja on muokattu paljon lentävien matkustajien tarpeiden mukaisesti, ja reittejä tullaan lentämään täysin uusilla koneilla. Välilasku Tukholmassa tarjoaa matkustajille mahdollisuuden hyödyntää SASin kattavaa jatkolentojen verkostoa. Tampereelta pääsee jatkossakin suosikkikohteisiin kuten Lontooseen, Pariisiin ja Milanoon SASn siivin.

- On hienoa, että SAS näkee Pirkanmaan alueen vahvan asiakaspotentiaalin ja haluaa edelleen aktiivisesti panostaa sekä lentoyhteyksien että kapasiteetin kehittämiseen. Yhteistyömme lentoyhtiö SAS:in kanssa on Tampereen lentoasemalla tiivistä ja palveluita sekä toimintaa on jatkuvasti kehitetty. Tätä työtä jatkamme edelleen yhteisten asiakkaidemme parhaaksi, kertoo Finavian Tampere-Pirkkalan lentoaseman päällikkö Mari Nurminen.

SAS on siirtänyt jo marraskuun alusta Tampereen ja Tukholman väliselle reitilleen uudet, isommat koneet, joiden myötä matkustajakapasiteetti kasvaa jopa 30 prosentilla edelliseen vuoteen verrattuna.

- Tampereen ja Pirkanmaan seutu on SAS:lle tärkeä alue Suomessa, ja olemme erittäin iloisia, että voimme lisätä kapasiteettiämme tällä välillä. Arlanda Tukholmassa tarjoaa erittäin hyvät jatkoyhteydet ja tiiviit aikataulumme mahdollistavat sen, että asiakas tavoittaa suuren osan maailmasta ajallisesti tehokkaalla matkallaan. Syyskuussa avattiin uusi reitti Hong Kongiin, ja maaliskuussa 2016 avautuu reitti Los Angelesiin. Näistä olemme aika tohkeissamme, kertoo Key Account Manager Tuomas Kankaala SASilta.

Tukholman ja Tampereen väliä tullaan liikennöimään tammikuusta 2016 lähtien mm. uusilla ATR 72-600 -koneella, jossa on 70 matkustajapaikkaa, sekä huhtikuusta lähtien CRJ900-koneella, jossa on 90 matkustajapaikkaa.

SASilla on käynnissä juuri nyt suuri kaukolentokoneiden uudistaminen uusilla matkustamoilla. Kaikkiin koneisiin tulee uusi matkustamo kevään 2016 aikana.

Hae lentoyhteyksiä ja aikatauluja