Ohita navigaatio

Uusi kahvila: Metsän henki Tapio asettui Helsinki-Vantaalle

Artikkeli julkaistu
19.10.2015 klo 07:30
Arkistointipäiväys
Matkustus
Lentoaseman vanhin design-kahvila Café Alvar A. muuttui lokakuussa Tapio Caféksi. Kalevalasta inspiroituneessa kahvilassa lähes kaikki, mitä asiakas näkee, kokee tai maistaa, on suomalaista.

Café Alvar A. suunniteltiin yhteistyössä Iittalan, Artekin ja Aalto Foundationin kanssa vuonna 2008. Kahvilan tavaramerkkinä pidettiin esillä olevaa suomalaista ajatonta designia.

Lentoaseman vilkkaimmalla alueella sijaitsevan Café Alvar A:n asiakasmäärät ovat viime vuosina olleet hurjassa kasvussa.

- Haluamme palvella matkustajiamme jokaisessa palvelupisteessämme mahdollisimman sujuvasti. Uudistuksen jälkeen voimme palvella kasvaneita asiakasmääriä entistä paremmin. Oli selvää, että uudistus tullaan tekemään suomalaisuuden ehdoilla. Syntyi Tapio Café, Helsinki-Vantaan kaupallisista palveluista vastaava apulaisjohtaja Elena Stenholm Finaviasta kertoo.

Tapio Cafén ilme ja valikoima suunniteltiin suomalaisuuden ehdoilla.

Inspiraationa Kalevala

Tapio Cafén nimen taustalla on Suomen kansalliseepoksessa, Kalevalassa, esiintyvä metsän henki Tapio. Vanhan uskomuksen mukaan metsästäjät rukoilivat Tapiolta hyvää saalista ennen metsälle lähtöä.

Lähes kaikki, mitä asiakas kahvilassa näkee, kuulee tai maistaa, on suomalaista.

Lähes kaikki, mitä asiakas kahvilassa näkee, kuulee tai maistaa, on suomalaista.

- Palvelutiski ja seinät ovat suomalaista koivua, huonekalut suomalaista designia ja ruokien raaka-aineet peräisin Suomesta. Kahvilan astiat ovat Iittalan klassikoita ja henkilökunnan työvaatteissa näkyy ikonista Marimekkoa. Kahvilan etuseinää koristavat suomalaisen kuvittajan, Teemu Järven, vaikuttavat eläinaiheiset työt, Tapio Caféta operoivan SSP Finlandin markkinointi- ja liiketoiminnan kehitysjohtaja Jussi Laakso luettelee.

Esimerkki suomalaisuudesta on kahvilan kattoa koristavat Kuu-valaisimet.

Suomalaisessa mytologiassa kuu yhdistetään onneen, kohtaloon ja luonnon kiertokulkuun. Muinaiset suomalaiset uskoivat, että tekojen seuraukset olivat suoraan verrannollisia kuun kiertoon.

Vanhan aurinkosuojan kankaasta tehdyn Kuu-valaisimen varjostin suodattaa valoa kauniisti muodostaen yhtä aikaa strukturoidun, mutta epätäydellisen muodon.

Kuu-valaisimet koristavat Tapio Cafén kattoa.

Kotimaisia makuja lasissa ja lautasella

Tapio Cafén valikoima pohjautuu suomalaisiin tuotteisiin ja raaka-aineisiin. Kahvilassa tarjoillaan muun muassa aamiaista, lounassalaatteja, voileipiä sekä lämpimiä annoksia, kuten poropyöryköitä ja talon clubileipää.

Erilaisten kahvijuomien ja paikallisten virvokkeiden lisäksi kahvilasta saa esimerkiksi pienpanimon oluita ja maistuvia kausituotteita kotimaasta ja ulkomailta.

- Kahvilan uudistuksen lähtökohtana olivat lentoaseman kasvavat asiakasmäärät. Voimme palvella asiakkaitamme nyt entistä nopeammin ja sujuvammin, Jussi Laakso iloitsee.

Tapio Café: sijainti ja aukioloajat

Helsinki-Vantaan kaikki palvelut