Ohita navigaatio

Viihdyitkö lentoasemalla?

Artikkeli julkaistu
24.10.2015 klo 06:00
Arkistointipäiväys
Matkustus
Finavia tekee työtä lentoasemien kehittämiseksi. Tänä vuonna on testattu esimerkiksi tuoksujen ja äänien tuomista matkustajasiltoihin sekä taidenäyttelyä, äänimaailmaa ja inspiroivaa sisustusta porttiodotusalueilla.  

Aamulento Helsingistä Ouluun tuo työmatkalaisia, jotka lentävät takaisin illansuussa. Heidän korviaan on Oulussa keväästä lähtien hivellyt uudenlainen kokemus.

Aamulla lentokoneen ja terminaalin välisen matkustajasillan täyttää energisoiva äänimaailma. Iltapäivällä se muuttuu rauhoittavaksi.  

– Kyse ei ole musiikista, vaan erilaisista äänen taajuuksista, rytmeistä ja muun muassa tuulen kaltaisesta suhinasta. Ääni integroitiin matkustajasillan pintaan ilman kaiuttimia, kertoo Finavian asiakaskokemuspäällikkö Johanna Metsälä.

– Matkustajat ovat kovasti pitäneet äänimaailmasta, joskin toivoneet siitä vielä vähän melodisempaa. Aiomme kehittää ja tutkia äänimaailman asiakaskokemusvaikutusta myös Helsinki-Vantaalla.  

Taide pysäyttää porttiodotusalueella

Lentomatkustajan viihtyisyyden parantaminen ja asiakaskokemusten kehittäminen kulkevat käsi kädessä.

Tutkimusten mukaan lentoasemien porttiodotusalueet vaikuttavat merkittävästi matkustajien asiakaskokemukseen.     

Tarjotakseen toisenlaista viihtyisyyttä Finavia rakensi kaksi vuotta sitten Art Gallery -taidegallerian Helsinki-Vantaan lentoaseman porttialueelle 37. Syntyi rauhallinen pysähdyspaikka muutoin hyvin hektisessä lentokenttämiljöössä.

Art Gallery esittelee parhaillaan ainutlaatuisia valokuvia Jean Sibeliuksesta kotonaan Ainolassa sekä kaupunkilaiselämästä Helsingissä 1930- ja 1960-luvuilla. Satojen neliömetrien suuruinen Art Gallery mahdollistaa myös muun muassa maalaus- ja veistosnäyttelyt.  

Koneeseen ilmavan keitaan kautta

Helsinki-Vantaan lentoaseman ahtaasta porttiodotusalueesta 21 kuoriutui viime heinäkuussa ilmava keidas.  

– Hyödynsimme vanhojen rivipenkkien rungot ja teimme niistä lankkupenkkejä. Joillekin ne toimivat laskutilana, toisille työ- tai korttipöytänä tai vaikka pötköttelypaikkana.

Porttiodotusalueen keskellä sijaitsee useita puisia nojailupylväsryhmiä latauspisteineen.

– Tarjoamme asiakkaille vapauden odottaa haluamallaan tavalla, Metsälä huomauttaa.

Vaikka porttiodotusalueen viereinen käytävä kaventui, kokonaisuus toimii entistä paremmin. Kaventunut käytävä ohjaa tehokkaasti ihmisvirtoja ja sen erottaa porttiodotusalueesta ilmava tilanjakaja – tuolien vanerisista ylijäämäselkänojista koottu.