Ohita navigaatio

Tiedätkö, mikä on Suomen pienin ympärivuotinen lentoasema?

Artikkeli julkaistu
28.09.2016 klo 06:00
Arkistointipäiväys
Matkustus
Suomen pienin ympärivuotisessa käytössä oleva lentoasema sijaitsee Saimaan rannalla kaupungissa, joka tunnetaan etenkin kesän kruunaavista oopperajuhlistaan. Kaupungin pohjoispuolella sijaitseva kenttä on matkustajamäärältään Suomen pienin, ja se sai Finavian vuoden kenttä -tittelin vuosina 1989 ja 1996.

Kentän kotikaupunki on tietenkin Savonlinna, jonne kulkee säännöllinen lentoliikenne Helsingistä. Viime vuonna 13 533 kotimaan ja 2531 ulkomaalaista matkalaista tutustui Saimaan helmeen. Kesäkaudella liikenne eteläsavolaiseen kulttuurikaupunkiin on vilkkaimmillaan.

“Savonlinnan oopperajuhlia vietetään heinäkuun alusta elokuun alkuun. Tuolloin kaupunkiin saapuu jopa 52 vuorolentoa ja 10 tilauslentoa”, kertoo Savonlinnan lentokentän johtaja Mauri Vihavainen.

Mitä muuta kentällä on kerrottavanaan?

  1. Vaikka asema vihittiin virallisesti käyttöön vuonna 1974, ensimmäinen lentovuoro lähti sieltä jo edellisenä vuonna. Savonlinnan kentän kanssa samaa vuosikertaa ovat tuottaja-räppäri Pharrell Williams, Googlen perustaja Larry Page ja Game of Thrones -näyttelijä Lena Headey.

  2. Savonlinnan kaupungin alun perin hallinnoima kenttä siirtyi Finavialle vuonna 1980. Samana vuonna Ronald Reagan valittiin USA:n presidentiksi ja Abban seitsemäs studioalbumi Super Trouper ilmestyi.

  3. Aseman 2,3 kilometriä pitkälle ja 45 metriä leveälle kiitotielle mahtuisi 61 Airbus 320 -konetta peräjälkeen jonoon. Kentän leveydelle puolestaan voisi parkkeerata 18 raitiovaunua kyljet vastakkain.

Kokeile tästä, tunnistatko suomalaiset kentät ilmakuvista.