Ohita navigaatio

Finavian suurinvestointi etenee aikataulussaan: Lentoaseman työmaat laajenevat kesällä

Lehdistötiedote
Artikkeli julkaistu
04.04.2017 klo 06:46
Arkistointipäiväys
Vastuullisuus
Helsinki-Vantaalla on parhaillaan käynnissä yksi Suomen suurimmista rakennushankkeista. Tavoitteena on laajentaa Helsinki-Vantaata ja parantaa lentomatkustajien palvelukokemusta.

– Finavian tekemät investoinnit lentoasemilla olivat viime vuonna yli 180 miljoonaa euroa, joka vastaa jopa viittä prosenttia Suomen tehdasteollisuuden toteuttamista investoinneista, sanoo Finavian tekninen johtaja Henri Hansson.

Helsinki-Vantaan kehitysohjelma on tähän mennessä työllistänyt tuhansia suomalaisia. Kesällä lentoaseman laajentaminen etenee, kun terminaalin länsisiiven rakennustyöt käynnistyvät. Uuden rakennusvaiheen myötä työllisyysvaikutus noussee jo lähes 8 000 henkilöön.

Kokonaisuudessaan kehitysohjelman rakennusaikaisen työllisyysvaikutuksen on arvioitu olevan vuoteen 2020 mennessä noin 14 000 henkilötyövuotta.

Hansson kertoo, että kun Finavia vuonna 2013 käynnisti 900 miljoonan euron investointiohjelman, urakat päätettiin toteuttaa uudella tavalla.

– Rakentamisen kustannukset ovat pysyneet budjetissa ja aikataulu on pitänyt suunnitellusti. Asetimme urakoitsijoille yhteiset aika-, kustannus- ja laatutavoitteet sekä niihin liittyvät kannustimet. Kun tavoitteisiin päästään, myös urakoitsijat hyötyvät, Hansson sanoo.

Hanssonin mukaan lentoaseman kehittämistä ja laajentamista suunnitellaan käyttäjälähtöisesti virtuaalimallin avulla. Helsinki-Vantaa on maailman ensimmäisiä lentoasemia, jotka hyödyntävät kolmiulotteista suunnittelua näin laajassa mittakaavassa.

– Virtuaalimallin avulla saamme suunnitteluun mukaan lentoaseman työntekijät ja muut sidosryhmät entistä vahvemmin. He sitoutuvat tulevaan ja ymmärtävät, millaisia muutoksia laajentaminen tuo tullessaan. Samalla saamme hyödyllistä palautetta ja arvokkaita näkökulmia käyttöömme.

Näin Helsinki-Vantaan laajentaminen etenee

Tällä hetkellä rakenteilla on eteläsiipi ja laajennuksen iso keskusaukio. Eteläsiipi avataan kesällä 2017 ja keskusaukio alkuvuonna 2019. Länsisiiven on tarkoitus valmistua vuoden 2020 alkuun mennessä.

Suunnittelupöydällä on myös nykyisen kakkosterminaalin laajentaminen terminaalin edustalla sijaitseville pysäköinti- ja joukkoliikennealueille. Näin kahden terminaalin sijasta lähtö- ja tulopalvelut voitaisiin keskittää yhteen terminaaliin.

Kaikkiaan Helsinki-Vantaan terminaalin pinta-ala kasvaa noin 45 prosenttia. Uusia neliöitä tulee Linnanmäen huvipuiston verran. Asematason infrastruktuuria uudistetaan 65 jalkapallokentän suuruisella alueella.

Laajentamisen tavoitteena on vahvistaa Helsinki-Vantaan asemaa Euroopan ja Aasian välisen lentoliikenteen solmukohtana. Helsinki-Vantaa on noussut Euroopan tärkeimpien hubien joukkoon, joten laajarunkoliikenteen ja sen toimintaedellytysten kehittäminen on Finavian investointiohjelman yksi keskeisistä tavoitteista.

– Kaukoliikenteen kehittyminen takaa myös suomalaisille yhä useampia lentokohteita niin Eurooppaan kuin Aasiaankin. Suomesta liikennöitävien reittien määrä on viime vuosina kasvanut huomattavasti. Tällä hetkellä Finavian lentoasemilta on 200 suoraa lentokohdetta ympäri maailmaa, Hansson sanoo.

Katso aikajanalta, miten kehitysohjelma etenee.