Ohita navigaatio

Helikopterilaivue pelastaa, partioi ja sammuttaa paloja Helsinki-Vantaalta käsin

Artikkeli julkaistu
21.11.2017 klo 10:00
Arkistointipäiväys
Misten istuu helikopterin kyydissä.
Ihmisiä & Ilmailua
Rajavartiolaitoksen vartiolentolaivue sai vuonna 2017 uuden kodin Helsinki-Vantaan lentoasemalta.

Helmikuussa 2017 Rajavartiolaitoksen Vartiolentolaivue muutti Malmin lentopaikalta Helsinki-Vantaalle, uusiin Finavian omistamiin tiloihin.

Laivueen tehtävänä on muun muassa valvoa Suomen rajoja, avustaa poliiseja ilmasta käsin, pelastaa merihätään joutuneita sekä sammuttaa metsäpaloja.

”Hälytystehtäviä on noin 700 vuodessa,” kertoo laivueen apulaiskomentaja Ismo Siikaluoma.

Tyypilliselle pelastustehtävälle lähdetään neljän miehen voimin. Kopteriin nousevat päällikön ja perämiehen lisäksi myös helikopterin tekniikasta huolen pitävä mekaanikko sekä pintapelastaja, jonka vastuulla on laskeutua vinssin ja vaijerin varassa pelastamaan hätään joutuneita.

”Hälytystehtäviä on noin 700 vuodessa."

”Rankkoja tehtäviä ovat sellaiset, joissa pienen lapsen tiedetään olevan hädässä: se tuntuu kaikista aina henkilökohtaiselta,” kertoo perämies Juho Tähtinen. ”Palkitsevinta taas on se, kun tietää pelastaneensa ihmishengen.”

Lentolaivueella on käytössään Helsinki-Vantaalla pääasiassa H215 Super Puma -koptereita sekä kevyempiä, yksimoottorisia AgustaWestland AW119 Koala -koptereita. Myös muut laivueen ilma-alukset vierailevat uudessa tukikohdassa esimerkiksi huoltoja varten.

Perämies Tähtisen mukaan lentämisessä haastavinta oli alkuun helikopterin leijuttaminen paikallaan.

”Sitä on verrattu yksipyöräisellä tennispallon päällä tasapainoiluun, mutta itse en ihan niin vaikeaksi sanoisi.”

Toisaalta helikopterilentäjän työssä on myös edelleen erityistä hohtoa.

”Kivointa tässä työssä on lentää!” Tähtinen sanoo.

Katso video vartiolentolaivueen päivästä yllä.

Lue tiedote vartiolentolaivueen muutosta Helsinki-Vantaalle.