Ohita navigaatio

Helsinki-Vantaan Guerlainin Duty Free -osasto Euroopan paras

Artikkeli julkaistu
07.04.2017 klo 12:33
Arkistointipäiväys
Matkustus
Helsinki-Vantaan Duty Free -myymälän Guerlainin osaston myyjät on palkittu Best Travel Retail Europe -palkinnolla. Voitto osui ensimmäistä kertaa Suomeen – ja Pohjoismaihin. 

Guerlain myöntää vuosittain Best Travel Retail Europe -palkinnon brändin parhaalle osastolle jollain Euroopan, Afrikan tai Lähi-Idän lentoasemalla. Suomeen – ja koko Pohjoismaihin – palkinto tuli nyt ensimmäistä kertaa.

"Tämä tuli kyllä aivan yllätyksenä. Haasteellisesta vuodesta huolimatta meillä oli paras suhteellinen myynnin kasvu. Raati arvosti varmasti myös sitä, että meillä on aina myyntipiste siistinä ja esille asettelu kunnossa. Pyrimme myös itse olemaan mahdollisimman huoliteltuja ja asianmukaisesti pukeutuneita", Helsinki-Vantaan Duty Free -myymälässä Guerlainin osastolla vuodesta 2008 työskennellyt Paula Kari kertoo.

Kari arvelee, että yksi merkittävä syy hyvään menestykseen on viime vuonna Karin kollegaksi tullut Yanli Jia, joka huolehtii hyvin etenkin aasialaisista asiakkaista. Heidän yhteistyönsä on sujunut alusta saakka erinomaisesti.

"Paula on auttanut minua todella paljon ja neuvonut muun muassa siinä, kuinka työskennellä ihmisten kanssa. Huomaa kyllä, että asiakkaat arvostavat Paulaa", Jia sanoo.

Molemmat kertovat, että Guerlainin asiakkaat ovat hyvin lojaaleja ja merkkiuskollisia. He tulevat usein juttelemaan, vaikka eivät sillä kertaa olisikaan mitään ostamassa.

"Toisaalta moni haluaa, että keksimme heille jotain aivan uutta", Kari kertoo.

Pitkä kokemus näkyy asiakaskohtaamisissa

Kari on työskennellyt kosmetiikka-alalla yli 30 vuotta ja useat nykyisistä asiakkaista ovat tuttuja jo aiemmista työpaikoista. Vakituisista asiakkaista huolimatta myynnin eteen on tehtävä paljon työtä ja brändin tuotteet on tunnettava tarkoin.

"Tärkeintä on kuunnella asiakasta ja sen pohjalta löytää paras vaihtoehto siihen, mitä asiakas on hakemassa. Asiakas pitää saada tyytyväiseksi, tekemään ostopäätös ja lähtemään matkalle hyvällä mielellä. Tässä pitkä kokemus on avuksi", Kari kuvailee.

Kari ja Jia kehuvat molemmat Helsinki-Vantaata mukavaksi työpaikaksi, jossa yksikään päivä ei ole samanlainen. Päivittäin tapaa paljon ihmisiä erilaisista taustoista ja kulttuureista ja asiakkaat ovat yleensä rentoja ja hyvällä tuulella.

"Parasta tässä työssä ovat asiakkaat ja hyvä brändi", naiset sanovat yhdestä suusta.

Helsinki-Vantaan palkinnot ja tunnustukset

Helsinki-Vantaan kaikki palvelut