Hyppää pääsisältöön

Helsinki-Vantaan kiitotie 3 korjataan pikaisesti ensi viikolla

Julkaistu
27.10.2017 klo 09:20
Kiitotie 3:n päällysteessä on havaittu painauma, joka on turvallisuussyistä korjattava välittömästi.

Korjaus pitää tehdä ennen talven tuloa ja maan jäätymistä. Näin ollen painauma on korjattava mahdollisimman pikaisesti. Korjaustöiden aikana kiitotie 3:a (04L/22R) ei voi käyttää, ja se joudutaan sulkemaan kolmen päivän ajaksi.

Työt alkavat tiistaina 31. lokakuuta. Kiitotie 3 on käytössä jälleen torstaina 2. marraskuuta kello 14 alkaen.

Remontin aikana Helsinki-Vantaalla on käytössä kaksi kiitotietä.

Vaikutukset lentoliikenteelle ja lentokoneiden melualueisiin

Finavia tekee kaikkensa, jotta kiitotien pikakorjauksesta aiheutuisi mahdollisimman vähän haittaa lentoliikenteelle ja lentoaseman naapurustoon. Lentoturvallisuussyistä korjaustyö on kuitenkin välttämätöntä tehdä.

Kiitotie 3:n korjauksen aikana kiitotiekapasiteetti vähenee, minkä vuoksi lentoliikennettä joudutaan säätelemään. Säätely ja haastavat talviset olosuhteet voivat yhdessä voivat kuitenkin aiheuttaa viiveitä.

Pohjoisen ja idän puoleisilla tuulilla lentokoneet voivat laskeutua vain kiitotie 1:lle (04R) Espoon ja Länsi-Vantaan suunnasta. Tavallista enemmän lentokoneiden aiheuttamaa melua on näissä olosuhteissa havaittavissa Martinlaakson ja Myyrmäen alueella sekä Espoon puolella kiitotie 04R:n linjalla.

Lännen- ja lounaanpuoleisilla tuulilla suurin osa lentoonlähdöistä käyttää kiitotietä 1 (22L), jolloin lentokoneiden reitti on hieman tavallisesta poikkeava. Vaikutus lentokonemeluun on melko pieni.

Ihmisiä & Ilmailua