Ohita navigaatio

Helsinki-Vantaan kuuluisat vieraat: Jayne Mansfield, 1963

Artikkeli julkaistu
24.07.2017 klo 06:00
Arkistointipäiväys
Ihmisiä & Ilmailua
Kurveistaan tunnettu elokuvatähti Jayne Mansfield oli 1950- ja 60-luvuilla suosiossa. Tähti kävi myös Suomessa tuomaroimassa Miss Scandinavia -kisaa. Esittämistään roolihahmoista poiketen Mansfield oli terävä nainen.

Finavian juttusarjassa esitellään kansakunnan muistiin painuneita vierailuja Helsinki-Vantaalla. Tässä osassa muistellaan Jayne Mansfieldin visiittiä Suomeen vuonna 1963.

Jayne Mansfield on piirtynyt usean elokuvaharrastajan verkkokalvolle näyttelijänä, joka ei epäröinyt paljastaa pintaa valkokankaalla ja sen ulkopuolella. Kenties kuuluisimmassa kuvassaan hän poseeraa Sophia Lorenin kanssa Hollywoodin tähtikaartin juhlissa ja esittelee auliisti kaula-aukkoaan hämmentyneen Lorenin tuijottaessa vieressä. Arvatenkin kuva teki Mansfieldistä amerikkalaisen seksisymbolin yhdessä yössä.

Työväenluokan Marilyn Monroeksikin kutsuttu Mansfield eli Vera Jayne Palmer näytteli, lauloi ja oli yksi ensimmäisistä Playboyn kansikuvatytöistä. Huhutaan kuitenkin, että Mansfieldillä oli neron älykkyysosamäärä ja hän hallitsi viisi eri kieltä.

Vuonna 1963 Mansfield esiintyi ensimmäisenä amerikkalaisena näyttelijänä alasti Hollywood-elokuvassa Promises! Promises!. Samana vuonna Yle kutsui hänet tuomaroimaan Miss Scandinavia -kisaa.

Helsinki-Vantaalle saapuessaan Mansfield sanoi odottaneensa mahdollisuutta vierailla Suomessa pitkään. Vierailu jäi Mansfieldin ainoaksi Suomessa: tähti menehtyi neljä vuotta myöhemmin traagisessa auto-onnettomuudessa yhdessä asianajajan kanssa, jonka huhuttiin hoitavan hänen avioeroaan.

34-vuotiaana kuollut näyttelijä jäi monen mieleen naisena, jolla oli parisuhteita tosielämässä yhtä paljon kuin valkokankaalla. Kolmesti naimisiinmenneen Mansfieldin sydämenmuotoinen marmorihautakivi kerää edelleen laumoittain surijoita hänen kotikaupungissaan Pennsylvaniassa.


Kenen kuuluisuuden visiitistä Helsinki-Vantaalla haluaisit kuulla? Kerro meille kirjoittamalla: [email protected].

Lue lisää Rollareiden laskeutumisesta Suomeen maailmakiertueellaan vuonna 1970.