Ohita navigaatio

Kaksoiselämää pilvien päällä: tiesitkö, että nämä tunnetut henkilöt ovat toimineet lentäjinä?

Artikkeli julkaistu
02.08.2017 klo 06:00
Arkistointipäiväys
Lentokoneen siipi matkustamon ikkunasta katsottuna.
Ihmisiä & Ilmailua
Lentokärpänen puraisi niin brittiläistä kirjailijaa kuin brasilialaista supermallia.

Alkuvuodesta nousi kohu, kun selvisi, että Hollannin kuningas Willem-Alexander on elänyt kaksoiselämää ja työskennellyt KLM-lentoyhtiöllä kuninkaallisten velvoitteidensa lisäksi. Harvempi hallitsija on toiminut perämiehenä matkustajakoneessa – ja tehnyt näin jopa kaksi kertaa kuussa!

Willem-Alexander ei ole kuitenkaan yksin kiinnostuksensa kanssa. Tässä muutamia muita lentämiseen hurahtaneita henkilöitä, jotka tunnetaan maailmalla jostakin aivan muusta.

Roald Dahl

Walesiläinen, norjalaiset juuret omaava kirjailija toimi Britannian ilmavoimissa (Royal Air Force, RAF) toisen maailmansodan aikana. Operaatiot olivat lähes hengenvaarallisia: Dahl joutui tekemään vaikean pakkolaskun Pohjois-Afrikan rannikolle toimittaessaan uutta laivastoa joukoilleen. Kokemus muutti Dahlia. Hänen vuonna 1943 ilmestynyt lastenkirjansa Riiviöt sai innoituksensa lentämisestä.

Bruce Dickinson

Iron Maiden -yhteyeen keilakuvalla on hallussaan korkein mahdollinen lentäjäntutkinto. Toimiessaan jo lopetetun brittiläisen matkustajaoperaattori Astraeuksen kapteenina Dickinson lensi usein Boeing 757-koneita. Vuonna 2008 hän oli myös yksi lentäjistä, jotka auttoivat palauttamaan matkustajia kotiin XL-lentoyhtiön lakkauttamisen jälkeen. Samoihin aikoihin, Iron Maidenin “Somewhere Back in Time” -maailmankiertueella, Dickinson lensi yhtyeen Boeing 757-konetta, jossa maailmankiertueen välineistö kulki mantereelta toiselle. Dokumenttielokuva Iron Maiden: Flight 666 perustuu näihin tapahtumiin.

Gisele Bündchen

Kun brasilialainen huippumalli odotti ensimmäistä lastaan vuonna 2009, hän opetteli Marshfieldin lentokentällä Massachusettsissa kaiken helikoptereista. YK:n ympäristöohjelman hyvän tahdon lähettiläänä häntä oli alkanut kiinnostaa lentämisen tekniikka. Büdchenin tavoitteena oli löytää vaihtoehto lentopetrolille.

Harry Houdini

Maailman tunnetuimpiin taikureihin kuuluva unkarilais-amerikkalainen Houdini kiinnostui lentämisestä jo vuonna 1909. Hän osti itselleen kustomoidun, valkoista leijaa muistuttavan Voisin-kaksitasokoneen viidellä miljoonalla dollarilla. Houdini onnistui saman vuoden marraskuussa yrityksessään lentää Hampuriin yhden maahansyöksyn jälkeen. Vuonna 1910 Houdini teki ensimmäisenä kahlekuninkaana Fédération Aéronautique Internationale -järjestön hyväksymän lennon Australiassa aerodynaamisella koneella.

Hilary Swank

Swank innostui lentämisestä kuvatessaan lentäjä Amelia Earhartista kertovaa Amelia-elokuvaa. Hänen mielestään Earhart, joka katosi mystisesti lentonsa aikana vuonna 1937, oli enemmän kuin taidokas lentäjä. “Hän suunnitteli jopa oman vaatemallistonsa, jotta saisi varoja lentämiseen”, Swank on kertonut. Swank innostui lentämisestä niin palavasti, että hän perui silloisen poikaystävänsä lennon, jotta saattoi poimia tämän kyytiinsä kesken omien lentoharjoitustensa.

Lue, miten Jayne Mansfield saapui Helsinkiin vuonna 1963.