Ohita navigaatio

Tapakouluttaja Kaarina Suonperän 5 vinkkiä kohteliaaseen lentomatkaetikettiin

Artikkeli julkaistu
23.08.2019 klo 09:00
Matkustus
Kummalle lentokoneistuimen käsinoja kuuluu? Miten vierustoveri herätetään kohteliaasti, jos haluaa käydä vessassa? Kysyimme tapakouluttaja Suonperältä vinkkejä huomaavaiseen matkustuskäytökseen.

Lentomatkustamiseen liittyy monesti kiire, pieni jännitys sekä tiiviit tilat, jotka on jaettava muiden matkustajien kanssa. Siksi hyvät tavat, pitkä pinna ja maltti ovat matkailijan valttikortteja.

Tapakouluttaja, kamarineuvos Kaarina Suonperä neuvoo, miten matkasta tehdään yhdessä kaikille mukava.

1. Jousta, anna tilaa ja keskustele

– Matkustaessa omasta mukavuudesta joustamista vaaditaan kaikilta. Liikenteessä on aina muitakin ihmisiä, ja kaikilla muillakin on kiire, Suonperä sanoo.

Hänen mielestään pienestä ei kannata harmistua, sillä pääasia on se, että kaikki pääsevät turvallisesti perille. Esimerkiksi vauvan itkulle eivät vanhemmatkaan aina mahda mitään.

Suonperän mukaan matkustajan on hyvä muistaa esimerkiksi se, että kolmen istuimen rivissä reunapaikoilla istuvien on hyvä antaa riittävästi tilaa keskellä istuvalle.

Varsinaista etikettisääntöä käsinojien käytöstä Suonperältäkään ei löydy. Mutta mitä keskipenkkiläinen voi tehdä, jos reunapaikoilla istuvat ovat vallanneet molemmat käsinojat? Tapakouluttajan mielestä keskusteluyhteys ja huumori vievät pitkälle:

– Keskellä istuva voi ystävällisesti pyytää saada pitää kättä käsinojalla – vaikka vähän tekosyynkin nojalla. Leikillinen sanailu voi auttaa: ”Anteeksi, mutta huomasin, että koneesta puuttuu kaksi käsinojaa! Voidaanko panna tämä puoliksi?”, Suonperä neuvoo.

On myös kohteliasta tarjota tilaa toiselle, jos näkee, että hänellä on tukalat oltavat.

2. Opettele sanomaan anteeksi monella kielellä

Kaarina Suonperä painottaa, että matkanteko on mukavampaa, kun ottaa muut huomioon pienin, ystävällisin sanoin.

– Tuntemattomalle vierustoverille voi esittäytyä ja jopa hymyillä, vaikka se ei suomalaisesta tuntuisikaan niin luontevalta. Myös anteeksipyyntö monella kielellä on hyvä pitää matkalla mukana, hän vinkkaa. Anteeksi pyytäjä yleensä myös saa anteeksi aiheuttamansa hankaluuden.

Moni tunnistaa esimerkiksi tilanteen, jossa käytäväpaikalla istuva vierustoveri on torkahtanut kuulokkeet korvissaan, ja itsellä olisi tarve päästä vessaan. Miten vierustoveri oikein herätetään?

– Tässä toimii olkapäähän koskettaminen ja anteeksipyyntö. Olkapää on neutraali paikka koskettaa, ja anteeksipyynnöstä harva pahastuu. Sen sijaan ei ole mitään syytä ryhtyä kiipeämään torkkuvan henkilön yli käytävälle, Suonperä neuvoo.

3. Pidä hajut kurissa

Voimakkaat hajusteet, kuten parfyymit ja hiusmuotoilutuotteet, kiusaavat monia tuoksuille herkistyneitä julkisissa tiloissa. Lentokoneessa tilannetta hankaloittaa se, että omalla paikalla olisi pysyttävä koko matkan ajan.

– Matkalle lähtiessä on syytä välttää voimakkaita hajusteita. Myös tupakan haju voi kiusata muita matkustajia. Jos huomaat jonkun lähelläsi kärsivän voimakkaasta tuoksusta, voit tarjota hänelle omaa paikkaasi, Suonperä toteaa.

Hajua voi aiheuttaa myös hiki. Suonperä suosittelee pitämään kengät jalassa koko matkan ajan, jos tietää, että omat jalat hikoavat kovasti.

4. Malttia alkoholin kanssa

Lomalle lähtöä juhlistetaan usein nauttimalla drinkki. Kuitenkin liika juominen ja sen lieveilmiöt voivat tuntua muista ikävältä. Suonperä muistuttaa, että alkoholilla lääkitään usein lentopelkoa.

– Aikuisen voi olla vaikea myöntää pelkäävänsä lentämistä. Kannattaakin muistaa, että lähellä on usein joku, joka pelkää. Lentopelkoisen oloa voi helpottaa esimerkiksi vierustoverin kanssa jutteleminen, hän neuvoo.

5. Ota matka levon kannalta

Suonperä kehottaa miettimään, miten lentomatkasta voisi tehdä itselleen nautinnollisen. Esimerkiksi mukavat vaatteet ja kiinnostava luettava tai kuunneltava matkan ajaksi auttavat rentoutumaan tilanteessa, jossa henkilökohtaista tilaansa joutuu luovuttamaan muille. Tapakouluttajalla on vielä yksi vinkki, joka liittyy mobiililaitteisiin:

– Huomaavaisuus pätee myös läppärin ja muiden älylaitteiden käyttöön. Vierustoverillekin on syytä antaa mahdollisuus levätä, joten laitteet kannattaa pitää äänettömällä tai muistaa kuulokkeet. Eikä hyvän matkan toivotus vieressä istuville loukkaa ketään – päinvastoin!

Ammattilaisen 7 vinkkiä sujuvaan turvatarkastukseen